Digitoday

Valikko

Microsoft paikkasi kriittisiä aukkoja

Microsoft julkaisi kolme turvapäivitystä Windows XP:stä, 2000:sta ja Internet Explorerista löytyneisiin kahdeksaan kriittiseen aukkoon. Lisäksi MS toimitti tärkeäksi luokittelemansa päivityksen Office 97 -, 2000 -, ja XP -toimisto-ohjelmistoja varten, Reuters kertoo. Hyökkääjä voi kaikkien aukkojen kautta syöttää käyttäjän koneelle omaa koodiaan.

Esimerkiksi Windows XP:n ja 2000:n tiedostoja ja tulostusta käsittelevässä Workstation Servicessä on aukko, jonka avulla hyökkääjä voi tehdä palvelunestohyökkäyksen tai suorittaa omia komentojaan. Viestintäviraston CERT-FI-yksikön mukaan aukon laajamittainen hyväksikäyttö on todennäköistä. Virhe mahdollistaa Blasterin kaltaiset madot.

Yksikään asiakas ei ole tiettävästi kärsinyt vahinkoa reikien vuoksi, mutta Microsoft on nähnyt netissä keskusteltavan IE:n aukkojen hyödyntämisestä.

Lisätietoa saa sivulta www.microsoft.com/security.

MS julkaisi päivityksiä nyt toisen kerran uuden kuukausittaisen käytäntönsä mukaisesti. Viime kuussa julkaistuista päivityksistä osa aiheutti hämminkiä tiettyjen asiakkaiden järjestelmissä.

Viime viikolla yhtiö kertoi tarjoavansa 250 000 dollaria Sobig.F-madon tai Blaster-madon tekijöiden kiinnisaamiseksi. Rahat ovat osa viiden miljoonan dollarin pakettia, jonka Microsoft on varannut virusvihjeitä varten.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”Kaikki matsku tulee näytille”

    3. 3

      Kommentti: Marit Björgen löi jauhot suuhun suomalaisille – Kerttu Niskanen oli harmaan pilven hopeareunus

    4. 4

      Marit Björgen ylivoimainen naisten kympillä – Krista Pärmäkoskelle iso pettymys

    5. 5

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    6. 6

      Anne Kyllönen romahti kympillä – avautui Ylellä kyynelsilmin ongelmistaan

    7. 7

      Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

    8. 8

      Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

    9. 9

      Björgeniltä yllättävä kommentti Ylen lähetyksessä: ”Mietin, onko kisaan lähdössä mitään järkeä”

    10. 10

      Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    7. 7

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    8. 8

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    9. 9

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”Kaikki matsku tulee näytille”

    3. 3

      Kommentti: Marit Björgen löi jauhot suuhun suomalaisille – Kerttu Niskanen oli harmaan pilven hopeareunus

    4. 4

      Marit Björgen ylivoimainen naisten kympillä – Krista Pärmäkoskelle iso pettymys

    5. 5

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    6. Näytä lisää