Digitoday

Valikko

TeliaSoneran 3G-verkko kerää vauhtia

TeliaSonera Finlandin umts-verkon esikaupallinen toiminta alkaa joulukuun alussa. Verkkoa käyttävät alkuvaiheessa valikoidut yritysasiakkaat, jotka kehittävät omia mobiilipalvelujaan. 3G-verkkoa ja sen yhteen toimivuutta nykyisen gsm-verkon kanssa ovat tähän saakka pilotoineet TeliaSonera Finlandin ja laitetoimittajien palveluksessa olevat henkilöt.

Verkon testikäyttäjät antavat verkon toiminnasta palautetta ja siten auttavat operaattoria parantamaan palvelun laatua. Käyttäjämäärä on alussa joitakin satoja. Esikaupallinen toiminta laajenee vuoden vaihteen jälkeen vähitellen.

Verkko avataan kaikille avoimeen kaupalliseen käyttöön, kun ensimmäisiltä käyttäjiltä saatu palaute sekä yritysasiakkaiden palvelukehityskokemukset ovat riittävän myönteisiä.

Nokian uudet 3G-puhelimet myyntiin

TeliaSonera Finlandin Nokian toimittama umts-verkko avattiin jo tammikuussa 2002 ja se toimii tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Oulussa sekä noin kymmenen muun kaupungin alueella eri puolilla Suomea.

Nokian 6650- ja 7600-puhelimet tuodaan Suomen markkinoille joulukuussa. TeliaSonera Finlandin tavoitteena on, että verkkojen kautta käytettävät palvelut ovat helppokäyttöisiä riippumatta niiden taustalla olevasta tekniikasta.

Markkinoille tulevissa päätelaitteissa on alkuvaiheessa joko gprs/EDGE- tai gprs/umts-tuki. Yhtiö tuleekin tarjoamaan EDGEä myös tulevilla umts-alueillaan, jotta asiakkaat voivat käyttää Soneran palveluja jatkossakin päätelaitteesta riippumatta.

Ruotsissa ilmainen päivitys 3G:hen

Ruotsin TeliaSonera päivittää 3,6 miljoonan asiakkaansa gsm-liittymät 3G-aikaan ilmaiseksi. Vanhan SIM-kortin voi vaihtaa maksutta gsm/gprs- ja 3G-verkkoja tukevaan korttiin.

Operaattori testaa verkkoa joulukuun alussa 500 asiakkaan voimin. Verkko potkaistaan kaupallisesti käyntiin ensi maaliskuussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    5. 5

      Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

    6. 6

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    7. 7

      Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

    8. 8

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. 6

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    5. 5

      Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

    6. Näytä lisää