Digitoday

Valikko

SOT: Suljettu koodi on heikoin lenkki

Ohjelmistotalo SOT:n toimitusjohtaja Santeri Kannisto näkee avoimen lähdekoodin olevan mahdollisuus estää nyky-yhteiskunnan luisuminen kohti ohjelmistovirheistä johtuvaa anarkiaa. -Toivon, että saamme eliminoitua nykyaikaisen yhteiskunnan heikoimman lenkin eli suljetun lähdekoodin ennenkuin on liian myöhäistä.
SOT:n toimitusjohtaja Santeri Kannisto puolustaa avoimeen lähdekoodiin perustuvaa liiketoimintaa yhtiön sivuilla julkaistussa artikkelissaan. Kannisto näkee suljetun koodin ohjelmistot uhkana jopa koko yhteiskunnalle.

- Viimeaikaiset toimintahäiriöt Yhdysvaltojen sähköverkossa ovat
osoittaneet, että yhteiskuntamme on haavoittuvainen sellaisia
uhkia vastaan, jotka eivät ole meidän estettävissämme tai
hallittavissamme, Kannisto kirjoittaa.

Kanniston mukaan on ymmärrettävää ja väistämätöntä, että ohjelmistoissa esiintyy virheitä, jopa tiukimmankin laadunvalvonnan jälkeen.

Koska ohjelmistoista ei voi päästä eroon, ne täytyy Kanniston logiikan mukaan korjata. Hänen mukaansa tuhannet avointa koodia tarkistavat silmäparit ja mahdollisuus vielä korjata löydetyt virheet tarjoavat ratkaisun ohjelmistovirheiden ongelmaan.

Avoinkoodibisnes

Kannisto puolustaa myös avoimeen lähdekoodiin perustuvaa liiketoimintaa väitteiltä, joiden mukaan koodin avoimuus ilmaisohjelmistoineen tuhoaisi ohjelmistoteollisuuden.

- Et enää myy rajoittavia lisenssejä ja patentoi kaikkea, minkä näet. Sen sijaan laskutat ohjelmistojen räätälöinnistä asiakkaan tarpeisiin soveltuviksi, niiden ylläpidosta ja sellaisesta ohjelmoinnista, joka luonnostaan pienentää riskejä, Kannisto selittää

Suljettu lenkki

Kannisto kirjoittaa tuntevansa olonsa turvallisemmaksi, jos pankit voivat korjata ohjelmisto-ongelmansa itse, eikä ainoastaan odottaa, että kolmas osapuoli saa tehtyä turva- päivityksensä valmiiksi.

- Toivon, että saamme eliminoitua nykyaikaisen yhteiskunnan heikoimman lenkin eli suljetun lähdekoodin ennenkuin on myöhäistä. Silloin olisimme paremmassa turvassa mahdolliselta ohjelmistovirheiden aiheuttamalta
anarkialta,

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    2. 2

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    3. 3

      Professoreilta täystyrmäys hallitukselle: Kiky-sopimus heikentää Suomen taloutta

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Mailis Penttilä julkaisi seksikkään videon leipomispuuhissa – naisilta ärhäkkä viharyöppy: ”Miten voi mennä herne nenään?”

    7. 7

      Ecclestone lyttäsi Nico Rosbergin – mestari sivalsi nyt takaisin

    8. 8

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    9. 9

      3 helppoa tapaa pudottaa painoa ilman dieettiä

    10. 10

      Lumivyöryn hautaamaan hotelliin loukkuun 58 tunniksi jäänyt Giorgia, 22, selvisi hengissä syömällä jäätä – ”Kaikki luhistui ympärilläni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    5. 5

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    2. 2

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    3. 3

      Professoreilta täystyrmäys hallitukselle: Kiky-sopimus heikentää Suomen taloutta

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. Näytä lisää