Digitoday

Valikko

Tampere aloittaa verkkolaskutuksen

Tampereen kaupunki aloittaa verkkolaskutuksen. Verkkolaskutusta testataan ensin Tampereen Sähkölaitoksella ja Tampereen Vedellä, joilla on paljon kuluttaja- ja yritysasiakkaita. Tuotantokäytössä verkkolaskutuksen on tarkoitus olla ensi vuoden alussa. Verkkolaskuja lähetetään ensi vaiheessa kokeilukohteiksi valituille yritysasiakkaille.

Tampereen kaupunki tekee verkkolaskutuksen laajentamiseen liittyvät suunnitelmat kokeilukohteiden kokemusten pohjalta. Tarkoitus on, että kuntalaisten ulottuvilla olisi jossain vaiheessa myös esimerkiksi päivähoitoon, hammashuoltoon ja nuohouspalveluihin liittyvät verkkolaskut.

Kaikki laskut verkkoon

"Verkkolaskutuksessa ei ole kyse merkittävästä investoinnista, vaan pikemminkin päätöksestä aloittaa se", sanoo Tampereen kaupungin laskentaekonomi Anette Vaini-Antila.

"Tavoitteenamme on saada kaikki toiminnot sähköisiksi. Verkkopankkien käytön yleistymisen myötä monet kuntalaiset haluavat myös laskut suoraan verkkoon. Emme toki pakota sähköisen laskun vastaanottoon, vaan paperilasku säilyy edelleen verkkolaskujen rinnalla."

Tampereen kaupunki lähettää yhteensä yli miljoona laskua vuodessa. Pinoon laitettuna tämä on viisi kertaa Näsinneulan mitta. Kaupungin tavoitteena on sähköistää omien ostolaskujensa käsittely ensi vuoden loppuun mennessä.

Järjestelmän toimittaa Elma

Verkkolaskuoperaattoriksi valitulle Elma Oyj Electronic Tradingille sopimus merkitsee päänavausta kuntasektorin verkkolaskutuksessa.

Kuntalaisten laskutuksessa Elma välittää verkkolaskut verkkopankkeihin. Yrityksille suuntautuvat laskut lähetetään suoraan ostolaskujen käsittelyjärjestelmiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    4. 4

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    5. 5

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    6. 6

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    7. 7

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    8. 8

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    9. 9

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    10. 10

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    4. 4

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    5. 5

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    6. Näytä lisää