Digitoday

Valikko

Tietotekniikka päätekijä Yhdysvaltojen sähkökatkoissa

Yhdysvaltojen hallituksen ja energiayhtiöiden raportti syyttää inhimillisten erehdysten lisäksi it-järjestelmiä koko Amerikan mantereen koillisosan pimentäneestä sähkökatkosta. Tutkimukset kertovat lisäksi, että Internet kärsi paljon luultua pahemmin sähkökatkosta.

Raporttien mukaan sähkökatkojen dominoilmiö alkoi FirstEnergy-yhtiön huoltomiesten katkaistua puun sähkölinjoille suurten järvien raskaasti kuormitetulla alueella. Puu johti sähkön maahan ja aiheutti oikosulun. Ongelman olisi kuitenkin pitänyt olla helposti eristettävissä muusta järjestelmästä.

Vioista varoittavat it-järjestelmät pettivät

Bloor Research tutkimuslaitoksen mukaan hallituksen raportti kertoo FirstEnergy-yhtiön ongelmista varoittaneen tietokonejärjestelmän pettäneen. Seuraavaksi kyseinen tietokonejärjestelmä kaatui kokonaan ja myös sen varajärjestelmä petti.

Raportti väittää, ettei yhtiön it-osasto kertonut ongelmista valvomolle yli tuntiin. FirstEnergy kiistää väitteen. Joka tapauksessa valvomossa ei it-vikojen takia ollut käsitystä sähköverkon ongelmista, eikä niitä voitu alkaa korjata eikä eristää.

Samaan aikaan myös MidWest I.S.O.-sähköyhtiöllä oli ongelmia oman ohjelmansa kanssa, joka kertoo sähköverkon ongelmista. Raportin mukaan teknikko yritti korjata vikaa sammuttamalla tietokoneen. Hän kuitenkin unohti kytkeä sen takaisin päälle, koska oli lähdössä lounaalle.

Viranomaisten raportti ei Bloor Researchin mukaan ota kantaa Blaster-madon osaan ongelmissa. Mato raivosi juuri kyseiseen aikaan Internetissä. Eräiden arvioiden mukaan mato esti sähköyhtiöiden ja eri järjestelmien välistä tietoliikennettä. Madon vaikutus olisi ollut sama kuin it-vioissa, eli vian laajenemista ei huomattu ajoissa, eikä sitä ehditty estää.

Internet kärsi katkoista oletettua pahemmin

Tutkimusyhtiö Renesys kertoo, että Pohjois-Amerikan ja Euroopan sähkökatkot vaikuttivat luultua voimakkaammin Internetin toimintaan. Jos varavirtajärjestelmiä ei paranneta, ei Internetistä ole puhelinverkon korvaajaksi yhteiskunnan tärkeimpänä tietoliikenneverkkona.

Vaikka Internetin suuret solmukohdat pysyivätkin pystyssä, ilmeni tuntien ja jopa päivien katkoja muissa tärkeissä verkon osissa. Katkokset vaikuttivat miljooniin käyttäjiin ja tuhansiin asiakasverkkoihin. Katkoista kärsivät esimerkiksi monet pankit, sairaalat, viranomaiset ja suuret tuotantolaitokset.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    3. 3

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    4. 4

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    5. 5

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    6. 6

      Suomalaisnaisilla tyly karsinta Davosin sprintissä

    7. 7

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    8. 8

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    9. 9

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    10. 10

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    3. 3

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    4. 4

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    5. 5

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    6. Näytä lisää