Digitoday

Valikko

Valtra sähköistää toimintojaan

Traktoreita valmistava Valtra Oy Ab on valinnut Anilinker Oy:n ANI-palvelut hankintaprosessiensa sähköistämiseen. Valtran ostovolyymista hoidetaan tällä hetkellä 60 prosenttia sähköisesti ANI-palveluiden avulla.
Valtran IT-johtaja Juha-Pekka Nenonen kertoo, että alihankkijat ovat avainasemassa, koska he vastaavat varsinaisesta komponenttivalmistuksesta.

Suurin osa Valtran Suolahden traktoritehtaan päivittäin käytettävästä noin 74 000 komponentista tulee alihankkijoilta aina kyseisen päivän tuotantoa varten.

Puhtaasti kokoonpanotehtaana toimivan tuotantolaitoksen suurimpia haasteita on siten alihankintojen hallinta, joka yhä laajemmin hoidetaan Anilinkerin sähköisen verkottamispalvelun avulla.

Jo kymmenen vuoden ajan Valtran tuotanto on toiminut myynnin jatkeena, eli tuotannonsuunnittelussa otetaan tilauskannan lisäksi huomioon myös myynnin ennusteet. Kun kaikki traktorit tehdään tilaajien erityisvaatimusten mukaan, ja tehtaan tuotanto on tänä aikana kolminkertaistunut, ovat myös materiaalivirran ohjaukseen asetetut vaatimukset moninkertaistuneet.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    4. 4

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    5. 5

      14 vuotta ilman seksiä elänyt Carola Häggkvist yllättyi saamastaan palautteesta: ”Ehkä kerroin vähän liikaa...”

    6. 6

      Perussuomalaisilta tyly vastaanotto Bernerin esitykselle

    7. 7

      Berner uudesta liikennemallista: ”Se joka käyttää, maksaa”

    8. 8

      Ministeriön paperissa erikoinen valvontakeino: Postiautot ja taksit vahtimaan kansalaisten tienkäyttömaksuja!

    9. 9

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    10. 10

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    5. 5

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    6. 6

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    7. 7

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    8. 8

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    9. 9

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    10. 10

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    4. 4

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    5. 5

      14 vuotta ilman seksiä elänyt Carola Häggkvist yllättyi saamastaan palautteesta: ”Ehkä kerroin vähän liikaa...”

    6. Näytä lisää