Digitoday

Valikko

Enderolta suunnattu osakeanti

Enderon hallitus on päättänyt korottaa yhtiön osakepääomaa enintään 28 380 eurolla. Yhtiö tarjoaa enintään viiden Fides Asset Management Oy:n varainhoitoasiakkaan ja/tai Fides Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoiman sijoitusrahaston, Jari Tuovisen, Tanu-Matti Tuomisen ja Saxby Holding Oy Ab:n merkittäväksi enintään 283 800 uutta osaketta.

"Osakkaiden merkintäetuoikeudesta poiketaan yhtiön taseen ja pääomarakenteen vahvistamiseksi, yhtiölle lisäarvoa tuovan sidos- ja osakasryhmän laajentamiseksi sekä yhtiön liiketoiminnan kasvun rahoittamiseksi kustannustehokkaalla tavalla", Endero perustelee pörssitiedotteessaan.

Osakkeiden merkintähinta osakeannissa on 1,50 euroa osakkeelta. Tästä hinnasta on vähennetty tavoitellun lisäpääoman varmistamiseksi noin 0,84 prosentin suuruinen alennus. Osakkeiden yhteenlaskettu merkintähinta on siten enintään 425 700 euroa.

Liikkeeseen laskettavien osakkeiden määrä on enintään 12,9 prosenttia yhtiön osakkeista ja näiden tuottamista äänistä.

"Suunnattu anti vahvistaa yhtiön kilpailukykyä ja kykyä toteuttaa tänä vuonna hyväksyttyä yhtiön uutta strategiaa sekä parantaa siten yhtiön edellytyksiä saavuttaa ensi vuoden aikana merkittävä liikevaihdon kasvu ja selvästi positiivinen tulos", toteaa Enderon toimitusjohtaja Timo Luhtaniemi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

    4. 4

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    5. 5

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    6. 6

      Jokaisen ysäripopin ystävän toive saattaa toteutua – Esiintyvätkö supertähdet vihdoin yhdessä?

    7. 7

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    8. 8

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    9. 9

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    10. 10

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

    4. 4

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    5. 5

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    6. Näytä lisää