Digitoday

Valikko

Tekes patistaa suomalaisia kilpailemaan IST-palkinnosta

Suomalaisella osaamisella on Tekesin mukaan nyt erittäin hyvä tilaisuus nousta koko maailman tietoisuuteen. Haku jo kymmenennen kerran myönnettävistä European Information Society Technologies ?palkinnoista on käynnistynyt.
Palkinto myönnetään rajoja rikkovien, edistyksellisintä eurooppalaista innovaatiota edustavien tietoyhteiskuntaratkaisujen kehittämisestä.

Tekesistä kerrotaan, että palkinto tarkoittaa huomattavaa julkista tunnustusta ja näkyvää asemaa mediassa ja uuden tietoyhteiskunnan saralla.

Voittajat kutsutaan esittelemään tuotteitaan European IST Prize Exhibition –tapahtumaan Haagiin 15.-17.11.2004.

Viime vuonna pääpalkinnon voittajia olivat ruotsalainen Decuma Ab, jonka kehittämien ohjelmistojen avulla kämmentietokoneet ja matkapuhelimet tunnistavat käsin kirjoitettua tekstiä ja muun muassa kiinalaisia ja japanilaisia kirjoitusmerkkejä. Saksalainen MRC Systems palkittiin sädehoitoon keskittyvistä ratkaisuista ja tanskalainen Oticon kuulokojeinnovaatioistaan.

Runsas suomalaisosallistuminen olisi erittäin suotavaa, sillä aiemmin voittaneet yritykset ovat edustaneet sitä osaamista, mikä Suomessakin on erittäin vahvalla pohjalla, huomautetaan Teksistä.

Hakijoilla ei tarvitse olla EU:n tutkimus- tai rahoitusohjelmien hyödyntämistaustaa. Lisäksi palkinnot ovat huomattavia, kolmen pääpalkintoa yltävät suuruudeltaan yhteensä 600 000 euroon.

Hakemuksia otetaan vastaan 5.5.2004 asti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    4. 4

      Lari Lehtoselta upea hiihto! Yhdistelmäkilpailulla dramaattinen loppu: Ustjugov päihitti nurin menneen Sundbyn

    5. 5

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    6. 6

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    7. 7

      Päävalmentaja Reijo Jylhä puhkesi kyyneliin Krista Pärmäkosken MM-hopeasta – onnitteli sankaria kahdella sanalla

    8. 8

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    9. 9

      Tämän viestin Krista Pärmäkoski kertoi maaliintulon jälkeen – ”Nukahdin siinä…”

    10. 10

      Kerran eronneet ja yhteen palanneet Merja Larivaara ja Kari-Pekka Toivonen paljastavat: Intohimo ei tauonnut eronkaan aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    6. 6

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    7. 7

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    10. 10

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    4. 4

      Lari Lehtoselta upea hiihto! Yhdistelmäkilpailulla dramaattinen loppu: Ustjugov päihitti nurin menneen Sundbyn

    5. 5

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    6. Näytä lisää