Digitoday

Valikko

Ballmerin ja Montin keskustelut tuloksettomia

Euroopan Unionin kilpailukomissaarin, Mario Montin ja Microsoft Corporationin pääjohtajan, Steve Ballmerin viime hetken neuvottelut olivat ensi tietojen mukaan tuloksettomia. Ballmer matkusti Brysseliin aikeenaan viime hetkellä estää EU:n sanktiot väitetystä kilpailuaseman väärinkäytöstä.
Kummankin tahon edustajien mukaan keskusteluja käytiin tiistai-iltana neljä tuntia ilman läpimurtoa. Ensi tiedot neuvotteluista eivät kertoneet, jatkuvatko neuvottelut keskiviikkona.

Ballmer jäi kuitenkin Brysseliin tiistain ja keskiviikon väliseksi yöksi.

Erimielisyydet ennallaan

Neuvotteluissa ei pystytty Financial Timesin mukaan sopimaan muun muassa sitä, kuinka pitkälle tulevaisuuteen ulottuvasta kompromissiratkaisusta tulisi nyt sopia.

Microsoft on pyrkinyt löytämään ratkaisun tärkeimpiin kiistakohteisiin, jotka koskevat määräävän markkina-aseman käyttöä palvelinohjelmistoissa sekä Media Playerin paketointia osaksi windows-käyttöjärjestelmää.

Komissio on halunnut mukaan sopimukseen myös muita kohtia, joihin Microsoft ei ole ollut halukas suostumaan.

EU on vaatinut Microsoftilta muun muassa, että sen on palvelinmarkkinoilla kerrottava kilpailijoilleen ohjelmistojen teknisiä määrityksiä ja toimitettava pc-valmistajille windows-käyttöjärjestelmiä ilman Media Playeria.

Tällä viikolla kaikki EU-maat puolsivat komission vaatimuksia.

Microsoftin mukaan palvelimien teknisten määritysten jakaminen kilpailijoille ei ole kohtuullista ja Media Player on keskeinen osa windowsia.

Komissio päättää tämän hetken tietojen mukaan maaliskuun 24. päivänä onko Microsoft rikkonut kilpailulainsäädäntöä. Nykynäkymin tuomio on langettava.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    2. 2

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    5. 5

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    6. 6

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    7. 7

      Huippumalli Suvi Riggs sai lapsen – esikoinen syntyi ammeeseen

    8. 8

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    9. 9

      Linnan upea kuningatar! Muistatko nämä Jenni Haukion Linnan juhlien tyylit?

    10. 10

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    8. 8

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    9. 9

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    10. 10

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    2. 2

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    5. 5

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    6. Näytä lisää