Digitoday

Valikko

Raportti: ohjelmistopaikkausten aika ohi

Tutkimuslaitos Caidan raportin mukaan nykyinen käytäntö, jossa loppukäyttäjät asentavat paikkoja ohjelmistoista löytyneiden reikien tukkeeksi, ei enää kelpaa. Caida perustaa väitteensä Witty-madolle, joka viime viikolla iski ISS:n BlackICE-palomuuriohjelmiston haavoittuvuutta vastaan.

"Internet-turvan paikkausmalli on epäonnistunut näyttävästi. Kaikki Witty-madon uhrit altistuivat palomuurinsa kautta vain päivä aukon julkistuksen jälkeen", raportissa sanotaan.

Caida kehottaa tietoturva-asiantuntijoita unohtamaan kaikki ajatukset, joiden mukaan loppukäyttäjät voisivat ratkaista tai edes lieventää haittaohjelmien aiheuttamia ongelmia. Sen sijaan fokuksen pitäisi olla parempien ja turvallisempien ohjelmien koodaamisessa.

Witty on tyypiltään verkkomato ja se levisi Windows-koneissa täysin automaattisesti ilman käyttäjän aktiivisia toimia. Arviot saastuneiden koneiden määrästä vaihtelevat, mutta luku liikkuu kymmenissä tuhansissa.

Caidan mukaan madon vielä laajempaa leviämistä rajoitti muun muassa sen tuhoava luonne, mikä sai uhrikoneet nopeasti solmuun, eivätkä nämä näin ehtineet levittää matoa eteen päin. Myös ISS:n palomuurin suhteellisen pieni asennuskanta avitti.

Caida varoittaa, että jos Wittyssä käytettyjä menetelmiä sovellettaisiin laajemmassa käytössä olevia tuotteita, kuten Windowsia vastaan, seuraukset voisivat olla katastrofaaliset.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. 6

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    7. 7

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    8. 8

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    9. 9

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    10. 10

      Trumpilta odotetaan määräyksiä maahanmuutosta – koskevat tietyistä maista tulevia pakolaisia ja viisuminhaltijoita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. Näytä lisää