Digitoday

Valikko

Ulkoministeriö vähentämään salailua verkkopalvelujenkin avulla

Ulkoministeriö kehittää julkisuuspolitiikkaansa ja siihen liittyviä käytäntöjään tavoitteena avoimuuden lisääminen ja salassapidon vähentäminen. Esillä on esimerkiksi kansalaisten tietopalvelu ulkoministeriön toimialaan liittyvissä kysymyksissä erityisesti verkkopalveluja hyödyntäen.
Uutena vaiheena tässä jo kauan jatkuneessa työssä ministeriö asettaa ulkoministeriön julkisuuspolitiikkaa kehittämään työryhmän, joka esittää suosituksensa ministeriön johdolle syyskuuhun mennessä.

Työryhmä kuulee ulkoministeriön tärkeimpiä sidosryhmiä valtionhallinnossa ja sen ulkopuolella sekä ulkopuolisia asiantuntijoita. Sen ei ole tarkoitus puuttua EU-asioiden käsittelyssä sovellettaviin vakiintuneisiin menettelyihin.

Työryhmä selvittää muun muassa julkisuuslainsäädännön soveltamista ulkoministeriössä, valtiojohdon ja eduskunnan informoinnin kehittämistä, Suomea sitovien kansainvälisten tietoturvallisuutta koskevien sopimusvelvoitteiden soveltamista julkisuuspolitiikan näkökulmasta ja valtiojohdon käymien kansainvälisten neuvottelujen yhteydessä tehtävää tiedotusta.

Työn tavoitteena on edelleen kehittää ulkoministeriön kykyä palvella valtiojohtoa, eduskuntaa ja kansalaisia sen toimialaan liittyvissä asioissa julkisuuslainsäädännön ja Suomen kansainvälisten tietoturvallisuutta koskevien velvoitteiden sekä kansainvälisen käytännön pohjalta.

Työryhmän puheenjohtajana toimii alivaltiosihteeri Hannu Himanen ja jäseninä eri osastojen edustajia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    4. 4

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. 6

      IS seuraa: 26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    7. 7

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    8. 8

      Kimi Räikkönen möläytti – yleisö puhkesi suosionosoituksiin

    9. 9

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    10. 10

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. 6

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    9. 9

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    10. 10

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    4. 4

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. Näytä lisää