Digitoday

Valikko

Telestelle kaksi merkittävää tilausta

Lähes kahden vuoden hiljaiselon jälkeen Hollannin toiseksi suurin kaapelioperaattori, Essent Kabelcom, käynnistää uudelleen HFC-tilaajaverkkonsa kaksisuuntaistamiseen tähtäävät uudistustyöt. Tämä ensimmäinen tilaus kattaa noin 41 000 kotitaloutta ja tuo suomalaiselle Telestelle 1,8 miljoonaa euroa.

Teleste kertoo olevansa Essentin merkittävin teknologiatoimittaja. Essent Kabelcom palvelee verkoissaan noin 1,7 miljoonaa kotitaloutta ja sen palveluksessa on yli tuhat työntekijää tehden yrityksestä yhden Hollannin johtavista kaapelioperaattoreista.

Essent Kabelcom tarjoaa asiakkailleen sekä analogisia- että digitaalisia tv- ja radio-ohjelmia, nopeita Internet-yhteyksiä sekä puhelinpalveluita.

Miljoonan euron sopimus Sveitsiin

Teleste on saanut myös sveitsiläiseltä yhteistyökumppaniltaan, Helltec AG:ltä tilauksen, mikä sisältää päävahvistimen sekä HFC-tilaajaverkon uudistamisen. Verkon uudistaminen pohjautuu Telesten teknologiaan ja tuotteisiin. Tämän tilauksen arvo on miljoona euroa.

HFC-tilaajaverkon omistaa Valaiscom, joka on 75 paikallisen viranomaisen muodostama, ulkomaisen tv-ohjelmiston lähettämiseen ja tiedonsiirtoon keskittyvä hallinnollinen ryhmittymä Oberwallisin alueella. Valaiscomin HFC-tilaajaverkkoa operoi Intercom Oberwallis AG, jonka verkot kattavat arviolta 16 000 kotitaloutta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    4. 4

      Bottaksen tilanteesta mielenkiintoinen paljastus – näin erikoisesti voi käydä tämän kauden jälkeen

    5. 5

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Helsingin Tapaninvainiossa suuri tulipalo – pelastuslaitos julkaisi paljonpuhuvan kuvan liekkimerestä

    8. 8

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    9. 9

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    10. 10

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    4. 4

      Bottaksen tilanteesta mielenkiintoinen paljastus – näin erikoisesti voi käydä tämän kauden jälkeen

    5. 5

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    6. Näytä lisää