Digitoday

Valikko

Motorolan tulos kasvoi rajusti matkapuhelimien ansiosta

(Washington) Matkapuhelinvalmistaja Motorola ylitti tulosodotukset päättyneellä neljännesvuosijaksolla. Onnistuneeseen tulokseen vaikutti etenkin selvästi kasvanut matkapuhelinmyynti, mutta myös muut yksiköt juhlivat.

Yhtiön matkapuhelinmyynti kasvoi 67 prosenttia viime vuoden vastaavan aikaan verrattuna. Yhtiö toimitti 25,3 miljoonaa puhelinta, puolet enemmän kuin viime vuoden vastaavalla neljänneksellä. Kehitys oli hyvä etenkin Euroopassa.

Motorola esitteli jaksolla kaikkiaan 25 uutta puhelinmallia, joista 24 oli värinäytöllisiä ja 16 sisälsi kameran.

Matkapuhelinyksikön toiminnallinen tulos oli 333 miljoonaa euroa, yli kolminkertainen viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Kaikkiaan yhtiön nettotulos nousi 510 miljoonaan euroon. Summa on yli kolme kertaa suurempi kuin viime vuoden vastaavana aikana. Tulos ennen kertaeriä yli viisinkertaistui 689 miljoonaan euroon. Liikevaihto kasvoi 42 prosenttia 7,2 miljardiin euroon.

Matkapuhelinyksikön ohella muutkin osastot menestyivät. Puolijohdeyksikön liikevaihto kasvoi 21 prosenttia 1,2 miljardiin ja langattomien palvelujen yksikön myynti nousi 38 prosenttia 1,1 miljardiin.

Luvut ylittävät selvästi Motorolan odotukset. Tammikuussa yhtiö arvio liikevaihdon olevan 5,4 - 5,7 miljardia ja tuloksen alle kolmanneksen toteutuneesta.

Motorolan kurssi nousi yli 20 prosenttia New Yorkin jälkipörssissä.

Kesäkuun lopussa päättyvälle neljännesvuosijaksolle yhtiö ennustaa 6,9 - 7,2 miljardin euron liikevaihtoa ja 0,12-0,15 euron osakekohtaista tulosta. Päättyneen neljännesvuosijakson osakekohtainen tulos oli 0,21 euroa osakkeelta.

Yksi Motorolan onnistumisen syistä oli Bloombergin mukaan se, että yhtiön uusi johtaja Edward Zander onnistui poistamaan tuotantoa haitanneen varaosapulan.

Zander oli selvästi tyytyväinen tulokseen. Tiedotteessa hän painotti tulevaisuudessa yhtiön laajenevaa valikoimaa, joka "yhdistää saumattomasti äänen, media- ja datapalvelut ja tuo ne kotiin työpaikalle ja autoon".

Nokian etumatka lyheni

J.P. Morganin analyytikko Ehud Geblum analysoi sitä, miksi Motorola saavuttaa Nokiaa. Hänen mukaansa kysyntä on vahva Motorolan V-sarjalla, johon kuuluu taittuvia, värikkäitä puhelimia. V-sarja on vahva markkinoiden keski- ja yläpäässä, jossa muodilla on enemmän merkitystä kuin hinnalla.

Nokian, jonka liikevaihto laski, tuotteet eivät olleet kohdallaan tällä neljännesjaksolla. Eräs asiantuntija kiteytti asian The Streetille: "Kuten jo Samsungistä näimme, ne saivat korkeat hinnat, joilla oli oikeat tuotteet oikeaan aikaan. Nokia joutui tyytymään alempiin hintoihin".

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    6. 6

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

    9. 9

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    8. 8

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Kommentti: Kremlin ”suuri huoli” paistoi Putinin puheesta – tätä Venäjän johto pelkää eniten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    6. Näytä lisää