Digitoday

Valikko

Digisovittimien myynnissä reipasta kasvua tammi-maaliskuussa

Digisovittimien toimitukset lähtivät vauhtiin viime vuoden lopulla, ja vauhti on jatkunut hyvänä myös vuonna 2004. Tammi-maaliskuussa toimitettiin kaupalle yhteensä 63 853 digisovitinta ja kasvua viime vuoden tammi-maaliskuusta oli 182 prosenttia, ilmenee Elektroniikan tukkukaupiaat ry:n tilastoista
Tukkukauppiaat arvioivat, että tänä vuonna digisovittimien toimitukset nousevat noin 500 000 laitteeseen.

Kodintekniikan kokonaistoimitukset kohosivat tammi-maaliskuussa
228 miljoonaan euroon ja olivat viime vuoden vastaavan akankohdan tasolla. Maaliskuussa toimitukset kasvoivat 15,5 prosenttia.

Tilastojen mukaan kulutuselektroniikan toimitukset kaupalle kasvoivat maaliskuussa 4,9 prosenttia viime vuoden maaliskuusta. Toimitusten arvo tammi-maaliskuussa oli 56,8 miljoonaa euroa ja miinusta tuli 8,8 prosenttia.

Lcd ja plasma kiinnostavat

Lcd- ja plasma –televisioiden menekki on tukkukauppaiden mukaan nyt huimassa kasvussa. Vuonna 2003 toimitettiin kauppoihin yhteensä 5 338 lcd- ja 1 532 plasma –televisiota. Tammi-maaliskuussa 2004 kauppoihin toimitettiin 2 249 lcd –televisiota ja kasvua viime vuoden vastaavasta ajankohdasta oli peräti 203 prosenttia.

Tammi-maaliskuussa 2004 toimitettiin yhteensä 477 plasmatelevisiota ja kasvua oli 74,7 prosenttia.

Televisiomarkkinoiden kokonaisarvo tammi-maaliskuussa oli 48 169 kappaletta ja 22,4 miljoonaa euroa. Laskua viime vuoden tammi-maaliskuusta oli 23,2 prosenttia .

Dvd–soitin yleistyy kotitalouksissa ja viime vuonna niitä toimitettiin
kauppoihin tammi-maaliskuussa yhteensä 18 239, mikä merkitsi laskua viime vuodesta 14,7 prosenttia.

Kotitietokoneiden toimitukset kaupalle kasvoivat tammi – maaliskuussa 15 prosenttia viime vuoden tammi-maaliskuusta. Euromääräiset markkinat kasvoivat 46,2 prosenttia .

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Mystinen toimintahäiriö jätti 2-vuotiaan turkulaisen hissin vangiksi

    4. 4

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    5. 5

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    6. 6

      Mikä on Juhani Tammisen tulevaisuus tv:n kiekkoasiantuntijana? ”Värikkäät persoonat jakavat mielipiteet”

    7. 7

      Snookertähden turnaus päättyi julmasti – ”Kamalin mahdollinen tapa hävitä”

    8. 8

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    9. 9

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    10. 10

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    5. 5

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    6. 6

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    9. 9

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    10. 10

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Mystinen toimintahäiriö jätti 2-vuotiaan turkulaisen hissin vangiksi

    4. 4

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    5. 5

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    6. Näytä lisää