Digitoday

Valikko

Microsoft sai lisäpontta valitukselleen EU:ssa

Microsoft väittää saaneensa rutkasti lisäpontta voittaakseen EU:ta vastaan käymänsä antitrustitaiston, kiitos torstaina toisella alalla tehdyn oikeuspäätöksen. Euroopan komissio uskoo saman tuomion pönkittävän sen omia väitteitä.
Microsoft aikoo valittaa komission maaliskuisesta tuomiosta kesäkuun alussa ja hyödyntää siinä oleellisesti Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen eilistä päätöstä, joka käsitteli kahden lääkefirman toimia. Päätöksen mukaan yhtiöitä ei voi pakottaa jakamaan informaatiota kilpailijoille, jos tiukkoja ehtoja ei ole täytetty, Financial Times kertoo.

"Päätös on kohtalokas isku komission pakottavaa lisensointilinjaa vastaan ja muodostaa hyvin vankan pohjan valituksellemme", Microsoft ilmoitti lausunnossaan. Komission mukaan sen ohjelmistojätin vastainen tuomio kuitenkin täytti kaikki torstaisen päätöksen sisältämät ehdot.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin sanoi, että pakottavat lisensointimääräykset ovat sallittuja vain, kun yritykset eivät pysty jakamaan tietoa objektiivisesti kilpailijoidensa kanssa, kun kilpailijat haluavat markkinoida uusia tuotteita ja kun kaikki kilpaileminen on mahdotonta.

Microsoftin mukaan sen kilpailijat eivät palvelinmarkkinoilla tarjoa mitään uusia tuotteita eikä kilpailua ole tukahdutettu. Komissio sen sijaan väittää, että yhtiön kilpailijoilla on uusiksi luonnehdittavia tuotteita, jotka muun muassa parantavat luotettavuutta ja tietoturvaa, eikä sillä ole varaa odottaa markkinoiden sulkeutumista.

Asialla ei uskota olevan vaikutusta komission määräyksen toiseen kiistakohtaan, joka koskee Media Playerin kytkemistä Windowsiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Jari Isometsä ihmettelee Toni Roposen ehdotusta – meneekö oman vaimon etu ohi Suomen?

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Järjestö haastaa Trumpin oikeuteen – mukana myös Valkoisen talon entinen asianajaja

    6. 6

      Näyttelijä kuoli musiikkivideon kuvauksissa – ammuttiin rintaan asekohtauksessa

    7. 7

      Professori paljastaa pahimmat salakalorien lähteet – nämä lihottavat salakavalasti

    8. 8

      Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

    9. 9

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    10. 10

      Surumieliset Madeleine, Silvia ja Kaarle Kustaa hautajaisissa – ”Hän oli perheen hyvä ystävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    9. 9

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    10. 10

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Jari Isometsä ihmettelee Toni Roposen ehdotusta – meneekö oman vaimon etu ohi Suomen?

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Järjestö haastaa Trumpin oikeuteen – mukana myös Valkoisen talon entinen asianajaja

    6. Näytä lisää