Digitoday

Valikko

?Lähettäisitkö meille CV:si??

Otsikon kysymykseen työnhakija törmää usein töitä hakiessaan. CV, Curriculum Vitae eli ansioluettelo on tänä päivänä niin yleisesti työnhaussa käytettävä dokumentti, että työnantajat olettavat työnhakijoiden tietävän mitä sillä tarkoitetaan. Näinhän se alkaa suurelta osin jo ollakin.
Sen sijaan ansioluetteloiden sisällössä, asiajärjestyksessä ja kirjoitustyylissä on hakijoiden kesken merkittäviä eroja.

Ansioluetteloiden kirjoittamisesta löytyy lukuisia hyviä ohjeita, jotka sisältävät neuvoja, joiden mukaan sen tulee olla keskimäärin kaksisivuinen, selkeä, helppolukuinen katsaus, josta käy ilmi henkilön koulutus, työhistoria, kielitaito, atk-taidot, perhesuhteet, syntymäaika, harrastukset/vapaa-aika sekä yhteystiedot.

Hyvä näin, mutta mistä ne merkittävät erot hyvän ja keskinkertaisen ansioluettelon välillä sitten syntyvät?

Räätälöi edulliseksi

Avainsana on räätälöinti, ansioluettelon sisällön kuvaaminen siten, että se on henkilölle itselleen edullisin tapa tuoda asiat esiin. Esimerkiksi juniorin ansioluettelo sisältää samoja otsikoita kuin seniorin, mutta painopisteet voivatkin sitten olla erilaiset.

Toinen perustavaa laatua oleva seikka ansioluettelon kirjoittamisessa on tavoite. Pohdittuasi työurasi jatkoa, millaisia tehtäviä tavoittelet?

Tavoitteen tulisi ohjata kirjoittamista. Tämä on asia, joka vaatii ensin pohdinnan osaamisesta, persoonasta, kiinnostuksen kohteista ja nykytilanteesta.

Se mitä haluat tuoda erityisesti esiin lukijalle, vaikuttaa ansioluettelon sisällön järjestykseen. Esimerkiksi hyvää kielitaitoa ei kannata piilottaa ansioluettelon jälkimmäiselle sivulle pelkkänä mainintana, vaan nostaa se esiin ja kirjoittaa käyttäneensä englantia työkielenään.

Sama koskee tavallista parempia atk-taitoja tai useiden projektien läpivientiä tms.

Lukijan näkökulma

Mieti ansioluetteloasi lukijan näkökulmasta. Jos itse lukisit omaa ansioluetteloasi, niin saisitko lyhyellä vilkaisulla mielikuvan siitä, millainen henkilö tämän paperin takana on ja mitä osaamista hänellä on?

Pelkät tehtävänimikkeet eivät anna lukijalle riittävästi informaatiota osaamisesta. Ei siis pelkkiä tehtävänimikkeitä (jotka eivät ole edes vertailtavissa eri yritysten kesken!), vaan nimikkeen lisäksi lyhyitä kuvauksia millainen työsi sisältö on ollut, millainen on vastuualueesi ja mitä olet saanut aikaan.

Saavutusten, konkreettisten toimien kuvaaminen ansioluettelossa edesauttaa mielikuvan muodostamista henkilön osaamisesta.

Kun olet luetuttanut ansioluettelosi ulkopuolisella ja tehnyt mahdolliset muokkaukset, niin sinulla on työnhaun keskeinen dokumentti käytössäsi ja voit vastata otsikon kysymykseen:

?Kyllä, laitan ansioluetteloni saman tien sähköpostitse tulemaan.?.

Jaana Kautto toimii konsulttina DBM Finland / MPS-Yhtiöt Oy:ssä.
  • Mielipide

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. 6

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    7. 7

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    8. 8

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    9. 9

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    10. 10

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    7. 7

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. Näytä lisää