Digitoday

Valikko

Acer tähtää kolmanneksi suurimmaksi

Taiwanilainen Acer aikoo olla kolmessa vuodessa maailman kolmanneksi suurin pc-valmistaja, kun nyt yhtiön sijoitus on kuudes. Acer aikoo kaksinkertaistaa pöytäkonetoimituksensa tänä vuonna ja kasvattaa myös perinteisesti vahvaa sylikonetuotantoaan.

Acer kasvatti IDC:n mukaan markkinaosuuttaan tammi-maaliskuussa 36,5 prosenttia ja nosti osuutensa maailman pc-toimituksista 3,3 prosenttiin.

Maailman suurin pc-valmistaja on Dell, jolla on markkinoista 18,6 prosenttia. Dellin tammi-maaliskuun toimitusmäärien kasvu oli 28,2 prosenttia.

Toiseksi suurin valmistaja on Hewlett-Packard Company, kolmas IBM Corporation ja neljänneksi suurin Fujitsu Siemens Computer Holdings.

IDC:n mukaan maailman pc-myynti kasvoi tammi-maaliskuussa 16 prosenttia, kun loka-joulukuun kasvuprosentti ylitti 50.

Acer palaa pöydälle

Acer ilmoitti Bloombergin mukaan tulevansa takaisin pöytäkonemarkkinoille, vaikka tähän saakka se on keskittynyt lähes pelkästään sylikoneisiin.

Viime vuonna yhtiö ulkoisti pöytäkonevalmistuksen taiwanilaiselle Hon Hai Precision Industry Companylle saadakseen joustavuutta tuotantoon.

Acerin toimitusjohtajan Wang Chen-tangin mukaan yhtiö aikoo tuplata myös Kiinan pc-myyntinsä tänä vuonna. Chen-tang ei ilmoittanut Acerin pc-myyntimääriä viime vuonna eikä tämän vuoden alkupuoliskolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

    3. 3

      JUURI NYT: Katso Tuntematon sotilas ISTV:stä

    4. 4

      X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

    5. 5

      Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

    6. 6

      ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

    7. 7

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    8. 8

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    9. 9

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    10. 10

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    4. 4

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    5. 5

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

    8. 8

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    9. 9

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

    3. 3

      JUURI NYT: Katso Tuntematon sotilas ISTV:stä

    4. 4

      X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

    5. 5

      Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

    6. Näytä lisää