Digitoday

Valikko

LBA julkisti GNU/Linux-esiversion

Jatkona huhtikuussa julkaistulle maailman ensimmäisellä LBA-Linuxille on Linux Business Alliance (LBA) tänään julkistanut uuden esiversion seuraavan sukupolven GNU/Linux-jakelustaan.
Kyseessä on esiversio uudesta, vielä julkaisemattomasta LBA-Linux R2:sta.

LBA-Linux R2 beta on ensimmäinen dvd-levyllä jaeltava versio perinteisen cd-rom -jakelun lisäksi.

Dvd-asennusmedia ei ole ainoa uutuus LBA-Linuxissa. Uuden version käyttäjät voivat lisäksi kätevästi turvata luottamukselliset tiedostot ja näin taata, etteivät ulkopuoliset pääse niihin käsiksi. Käytetty salausmenetelmä on niin vahva ja luotettava, ettei sen murtaminen ole käytännössä mahdollista.

- Uskon, että salaustuesta on suurta hyötyä LBA-Linuxin käyttäjille, erityisesti kannettavissa tietokoneissa. Käyttäjien salaiset tiedostot ovat turvassa, vaikka kannattava tietokone varastettaisiin tai se jouduttaisiin viemään huoltoon, kertoo brasialainen GNU/Linux-tietoturva- asiantuntija Pedro Bueno.

Beta-testaajat pääsevät kokeilemaan myös uutta LBA:n tekemään OpenOffice.org-pohjaista toimisto-ohjelmaa, LBA-Officea. Se asentuu beta-version mukana ja mahdollistaa työpöytäkäytön välittömästi asennuksen jälkeen. Lisäksi kehittynyt päivitystyökalu, Updater, tekee päivitysten hakemisen ja asentamisen helpoksi testauksen aikana ja sen jälkeen.

Lisätietoja LBA-Linux R2 beta:sta ja verkkolatausosoitteet löytyvät jakelun yhteisön sivuilta osoitteesta www.sotlinux.org.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    3. 3

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. 6

      Johnny Deppin teinitytär hätkähdytti asullaan – mallilupauksella erittäin syvään uurrettu kaula-aukko

    7. 7

      Ikionnelliselta Krista Pärmäkoskelta kova lupaus: ”Kulta on tiistaina lähellä!”

    8. 8

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    9. 9

      Kova taklaus puhutti Tampereella – SM-liigan kaikkien aikojen jäähykuningas ajettiin ulos

    10. 10

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    10. 10

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    3. 3

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. Näytä lisää