Digitoday

Valikko

Levy-yhtiöt toivovat tasku-cd:n nostavan kalpeaa levymyyntiä

Levy-yhtiöt jatkavat tasku-cd-kokeiluja. Universal laskee liikkeelle erän puolta normaalia pienempää levyä Britanniassa. Levyllä on tarkoitus houkutella verkosta musiikkia lataavaa nuorisoa ostamaan taas cd-levyjä.

Ensimmäiset kaupalliset kokeilut 7,5 sentin läpimittaisella cd-levyllä tehtiin viime vuonna Saksassa. Universalin lisäksi levyjä laskivat liikkeelle Sony, EMI sekä BMG.

Universal esittelee formaatin heinäkuussa Britanniassa. Yhtiö aikoo tuoda 16 huippunimensä musiikkia tarjolle tasku-cd:llä. Mukana ovat 50 Cent ja The Rasmus.

Levyillä on mukana myös kännyköiden soittoääniä, joita voi ladata tietokoneen kautta matkapuhelimiin. Soittoäänien kysyntä lisääntyy jatkuvasti ja levy-yhtiöt aikovatkin käyttää niitä houkuttimina.

Tasku-cd-levyjen kohderyhmänä ovat parikymppiset ja teknisesti suuntautuneet nuoret, jotka lataavat musiikkia verkosta kaupasta ostamisen sijaan CD-myynti on selvästi kärsinyt verkkolatausten yleistymisen myötä.

Universal sanoo uskovansa cd:hen. Yhtiö suunnittelee kuitenkin lopettavansa kopiosuojattujen cd-levyjen myynnin Saksan markkinoilla. Kuluttajat kaihtavat kopiosuojattuja levyjä, sillä ne eivät toimi kaikissa soittimissa.

BMG joutui lopettamaan tasku-cd-myynnin Saksassa kuukausi sitten. Levyt kävivät kaupaksi, mutta kauppiailla oli vaikeuksia varastoida erikoisen kokoisia levyjä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    4. 4

      Europolin joulukalenterissa perjantaina suomalainen – kuka pakoileva rikollinen luukusta paljastuu?

    5. 5

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    6. 6

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    7. 7

      Mick Jaggerista, 73, isä kahdeksatta kertaa

    8. 8

      F1-pomolta tyly arvio Nico Rosbergista

    9. 9

      Epäonnistuneista kauneusleikkauksista tunnettu kissanainen-Jocelyn, 76, pidätettiin – viilteli miesystäväänsä, 49, saksilla

    10. 10

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    8. 8

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    9. 9

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    10. 10

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    4. 4

      Europolin joulukalenterissa perjantaina suomalainen – kuka pakoileva rikollinen luukusta paljastuu?

    5. 5

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    6. Näytä lisää