Digitoday

Valikko

Popwiresta Ericssonin ja Investorin Waterloo

Wallenbergien yritys tehdä rahaa musiikkiportaali Popwirella johti vain suuriin tappioihin. Ericsson ja Investor sijoittivat yhtiöön sata miljoonaa kruunua, mutta joutuivat lopulta luopumaan yhtiöstä seitsemällä miljoonalla kruunulla.
Wallenbergien suvun sijoitusyhtiö Investorin viestinnästä vastaava johtaja Fredrik Lindgren ei tunnu pahemmin harmittelevan nettihuuman aikaan vuonna 1999 tehtyä ja päin mäntyä mennyttä sijoitusta.

- Tällaista tämä välillä on, kun työskennellään riskirahalla, Lindgren sanoo Dagens Industrissa.

Vuonna 1999 Ericsson ja Investor panostivat sata miljoonaa kruunua Popwiresiin, jonka piti saada listoilleen nykyisiä ja tulevia ruotsalaisia musiikkialan tähtiä. Näin ei käynyt, ja yhtiön toimialaa rukattiin kohti ohjelmistopalvelujen kehitystä digitaalista musiikkituotantoa varten.

Tappiota syntyi uudellakin toimialalla tiuhaan tahtiin. Vuodesta 2002 lähtien Popwires on tehnyt 110 miljoonan kruunun tappiot Investorin ja Ericssonin reippaasti riskirahoituksesta huolimatta.

Nyt yhtiö myydään it-konsultti Telecalle vaivaisella seitsemällä miljoonalla kruunulla.

- Uskon yhtiön hyötyvän uudesta omistajasta, jonka toimiala on lähempänä Popwiresin ydintä kuin meidän, Fredrik Lindgren sanoo.

Telecan asiakkaisiin kuuluu muiden muassa mobiilioperaattori 3. Telecan toimitusjohtaja Christer Björk sanoo Popwiresin vahvistavan Telecan mobiilioperaattoreille suuntaamia multimediapalveluja.

Björk uskoo tappiollisen Popwiresin kääntyvän vihdoin voiton puolelle vuonna 2005.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    2. 2

      Poikkeuksellisen railakas maanantai: poliisia tarvittiin kaupoissa, kaduilla, kodeissa ja kuppiloissa

    3. 3

      IS seuraa: Epäiltyä jahdataan teollisuusalueella – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    6. 6

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    7. 7

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    8. 8

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    9. 9

      IL: Hyvinkäällä ammuttu poliisi Heidi Foxell toipumassa syövästä

    10. 10

      Uudet Pisa-tutkimuksen tulokset julki: Näin kävi Suomen sijoituksen – tytöt peittoavat pojat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    8. 8

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    9. 9

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    2. 2

      Poikkeuksellisen railakas maanantai: poliisia tarvittiin kaupoissa, kaduilla, kodeissa ja kuppiloissa

    3. 3

      IS seuraa: Epäiltyä jahdataan teollisuusalueella – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    6. Näytä lisää