Digitoday

Valikko

Market-Visio: suomalaiset eivät saa hyötyjä irti it:stä

Market-Vision analyytikko Ilkka Holopainen esitti tiistaina HP Invent -tapahtumassa, että it:ltä tavoiteltavan liiketoiminta-arvon määrittäminen, johtaminen ja saavuttaminen onnistuu heikosti suomalaisissa suuryrityksissä ja julkishallinnon organisaatioissa.
Tutkimukseen haastateltiin 125:tä organisaatiota, joista alle puolet katsoo edustamansa organisaation onnistuvan it-hankkeille asetettujen hyöty- ja kustannustavoitteiden saavuttamisessa hyvin.

Liiketoiminnallisen arvon määrittämisen tärkeys tiedostetaan, mutta seuranta ja mittaaminen ei ole riittävän kattavaa eikä säännöllistä. Suurin osa tutkimukseen osallistuneista yhteisöistä on sitä mieltä, että it-hankkeiden tuottaman liiketoiminta-arvon määritys on merkittävä kehityskohde.

450 asiantuntijaa Finlandia-talossa

Market-Vision tuloksia esitellään meneillään olevassa HP Invent- seminaarissa Helsingin Finlandia-talossa, jossa on koolla lähes 450 it-ammattilaista ja liiketoimintajohtajaa.

Tilaisuudessa vaaditaan konkreettisia tekoja it:n liiketoiminta-arvon kasvattamiseksi ja kuullaan käytännön esimerkkejä onnistumisista sekä asiaan liittyvistä haasteista. Liiketoiminnan ja tietotekniikan yhdistämisestä on puhuttu jo vuosia, mutta käytännön tuloksia ei julkisuudessa ole näkynyt, HP tuumii.

HP:n mukaan Invent on ensimmäinen foorumi, jossa tutkimustiedon ja case-esimerkkien perusteella kerrotaan, missä asian tiimoilla mennään Suomessa ja maailmalla.

Compaq-fuusiosta hyötyjä ja haittoja

Myös HP kertoo omia, käytännön kokemuksiaan it:n liiketoiminnalle tuomasta hyödystä Compaq-fuusion ajalta. Yksi esimerkki on yhtiön käytössä olevien sovellusten, palvelinten ja konehuoneiden määrän vähentäminen.

Ennen fuusiota yhtiön käytössä oli 25 000 palvelinta, nyt palvelimia on 19 000 ja tavoitteena on pudottaa niiden määrä 10 000:een. It-kustannusten osuus liikevaihdosta on samalla laskenut 4,6 prosentista 3,5 prosenttiin tavoitteen ollessa kolme prosenttia.

Vuotuisen it-investoinnin nykyisen infrastruktuurin ylläpitoon käytettyä osuutta on onnistuttu pienentämään 72 prosentista 66 prosenttiin. Tavoitteena on laskea osuus 50 prosenttiin, jolloin vuotuisesta it-investoinnista puolet voidaan ohjata uusien, liiketoimintaa tukevien it-ratkaisujen kehittämiseen.

HP pitää esimerkkiään rohkaisevana. Toisaalta yhtiö kärsi aiemmin tänä vuonna tilaus- ja toimitusongelmista, jotka johtuivat fuusiosta: HP:n ja Compaqin it-järjestelmien yhteensovittaminen osoittautui odotettua vaikeammaksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    6. 6

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    7. 7

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    8. 8

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    9. 9

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    8. 8

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    6. Näytä lisää