Digitoday

Valikko

Puolueet haukkuvat tietoyhteiskuntaohjelmaa hitaaksi

ITviikon vaalikysely paljasti puolueiden tyytymättömyyden hallituksen tietoyhteiskuntaohjelman toteutumiseen kuntatasolla. Myöskään laajakaistan levinneisyyttä ei pidetä toistaiseksi riittävänä. Osa puolueista kaipaisi yhteiskunnan tukea kiinteiden yhteyksien saamiseksi myös syrjäseuduille.
Tietoyhteiskuntaohjelma ei ole edennyt halutulla tavalla. Puolueet antoivat ITviikon vaalikyselyssä ohjelman tuloksista varsin synkkiä arvioita. Niin demarit kuin kokoomus ovat tyytymättömiä ohjelman tuloksiin.

– Ohjelmassa ei ole edetty riittävästi. Erityisesti julkinen hallinto ei vielä hyödynnä tietoyhteiskunnan mahdollisuuksia riittävästi, Reijo Paananen demareista harmittelee.

– Ministeriöissä kilpaillaan keskenään, ja Suomi joka oli joskus aito edelläkävijä, on nyt jäänyt jälkeen. Esimerkiksi Virossa voi tehdä veroilmoituksen jo netin kautta, kokoomuksen puoluesihteeri Harri Jaskari kehuu naapuria.

Vaikka julkisella sektorilla on tietotekniikkaan investoitu jo pitkään, toiminnan tuottavuudessa tai laadussa ei ole tapahtunut parannusta vaan jopa heikentymistä. Vihreiden puheenjohtaja Osmo Soininvaaran mukaan paradoksin taustalla on se, että toimintatapoja ei olla muutettu ja tehokkuuden asemesta tuloksena on vain automatisoitua tehottomuutta.

Moni vastaaja nostaa erityiseksi ongelma-alueeksi sosiaali- ja terveyspuolen tietoteknisen kehittämisen. Vasemmistoliitto olisi valmis panostamaan kirjastoverkoston tietotekniikkaan.

Lisää kaistaa

Lähes kaikki ovat yhteisessä rintamassa sitä mieltä, ettei laajakaistan saatavuus Suomen kunnissa ole riittävällä tasolla. Vain kokoomus ja liberaalit poikkeavat linjasta.

Parannuskeinot asian korjaamiseksi vaihtelevat. Demareiden malli vastuun sysäämisestä alueille ei sytytä vihreitä.

– Yksi asia on varmaa. Se ei toimi. Millä lihaksilla maakunnat tämän ratkaisisivat?, Soininvaara tykittää.

Kokoomus olisi valmis takaamaan yrityksille verkkoyhteydet.

– Yrityksillä pitäisi olla toimintaedellytykset joka puolella, Jaskari näkee.
Vasemmistoliiton mielestä markkinavetoinen toiminta on aiheuttanut jo taantuman tietoverkkojen palvelutarjonnassa.

Kokoomuksen ja demareiden mielestä laajakaistayhteyksien tarjonta on markkinoiden tehtävä. Julkista tukea laajakaistayhteyksien rakentamiseen olisivat valmiit antamaan kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset. Päivi Räsänen vertaa laajakaistaa sähköverkkoon.

– Molempien ulottuminen harvaan asutuille seuduille pitäisi olla tulevaisuudessa samanlainen itsestäänselvyys.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Kauneusleikkaus meni karmivalla tavalla pieleen: ”Kun operaatio oli tehty, kasvoni olivat jalkapallon kokoiset”

    6. 6

      Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

    7. 7

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    10. 10

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    7. 7

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    8. 8

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    9. 9

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Kauneusleikkaus meni karmivalla tavalla pieleen: ”Kun operaatio oli tehty, kasvoni olivat jalkapallon kokoiset”

    6. Näytä lisää