Digitoday

Valikko

Dell tahkosi mainion tuloksen

Maailman suurin pc-valmistaja Dell paransi kolmannen neljänneksen nettotulostaan peräti 25 prosenttia epävarmoista markkinanäkymistä huolimatta. Dell hyötyi markkiosuuksien valtaamisesta ja komponenttien alentuneista hinnoista.

Dell sanoo yltävänsä 60 miljardin dollarin myyntitavoitteeseensa jo tilikaudella 2006 eli vuotta aiemmin kuin yhtiö on ennustanut. Tilikausi 2006 päättyy saman vuoden tammikuussa.

Lokakuussa päättyneellä kvartaalilla Dell toimitti ennätysmäärän yrityskoneita, pöytäkoneita ja kämmenmikroja. Yhtiö sanoo vallanneensa lisää markkinaosuuksia Euroopassa ja Aasiassa. USA:ssa kasvu on roikkunut ennen kaikkea yritysten kysynnän varassa.

Toimitusjohtaja Kevin Rollins uskoo USA:n yrityskysynnän kehittyvän suotuisasti, vaikka yksityisasiakkaiden puolella kysyntä on hieman heikompaa. Rollins pitää silti markkinoita terveempinä kuin vuosi sitten, jolloin hän kutsui pc-kysyntää «kuivaksi».

Dellin osakkeen kurssi laski 10 senttiä 37,15 dollariin varsinaisen kaupankäynnin päätyttyä torstaina New Yorkissa.

Dell vahvassa yläkierteessä

Lokakuun lopussa päättyneellä neljänneksellä Dellin tulos oli 846 miljoonaa dollaria eli 0,33 dollaria osaketta kohti. Vertailukaudella tulos oli 677 miljoonaa dollaria eli 0,26 dollaria per osake.

Tulos osui täsmälleen Thomson Callin ennusteiden keskiarvoon.

Myynti nousi melkein kaksi miljardia dollaria ja oli 12,5 miljardia dollaria.

Dell uskoo neljännen neljänneksen toimitusten kasvavan 20 prosenttia viime vuodesta. Myynnikseen yhtiö ennustaa 13,5 miljardia dollaria. Osakekohtainen tulosennuste on 0,36 dollaria.

Ohjaus sopii hyvin analyytikoiden pirtaan, Financial Times kirjoittaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Ministeriltä kova arvio vuokranantajien hintaveivauksesta – Vuokranantajat vastaa: ”Odotas kun kaivan prosentteja...”

    4. 4

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    5. 5

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    6. 6

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    7. 7

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    8. 8

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    9. 9

      Lari Lehtoselta upea hiihto! Yhdistelmäkilpailulla dramaattinen loppu: Ustjugov päihitti nurin menneen Sundbyn

    10. 10

      Päävalmentaja Reijo Jylhä puhkesi kyyneliin Krista Pärmäkosken MM-hopeasta – onnitteli sankaria kahdella sanalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    6. 6

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    7. 7

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    8. 8

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    9. 9

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    10. 10

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Ministeriltä kova arvio vuokranantajien hintaveivauksesta – Vuokranantajat vastaa: ”Odotas kun kaivan prosentteja...”

    4. 4

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    5. 5

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    6. Näytä lisää