Digitoday

Valikko

Tutkimus paahtaa tienhaarassa

Teknisillä tieteillä on tullut seinä vastaan, kun muskelit ja rahat eivät riitä kaikkiin rönsyilyihin.
Teknisillä tieteillä on tullut seinä vastaan, kun muskelit ja rahat eivät riitä kaikkiin rönsyilyihin.

Teknillinen tutkimus ja koko akateeminen maailma elää pahenevan pyörityksen keskellä. Rahat ja ihmisvoimat eivät riitä kaikkiin vaatimuksiin.

It-buumin aikoina oli pula teknisistä osaajista. Teknilliset korkeakoulut lisäsivät aloituspaikkoja ja keskittivät voimansa perusopetukseen. Tutkimuksen teko jäi taka-alalle.

Samoista isänmaan toivoista ilmestyi uusia kilpailijoita. Pakkaa ovat sekoittaneet ammattikorkeakoulut, joiden kunnianhimoisiin suunnitelmiin kuuluu saada itselleen yliopiston status ja tutkinnoilleen maisterin arvo.

Lisää paineita tulee kansainvälistymisvaatimuksista. Suomalaisten yliopistojen toivotaan tekevän enemmän yhteistyötä yli maan rajojen ja edistävän opiskelijoiden verkostoitumista.

Budjettirahoitus ei ole kuitenkaan vastaavassa suhteessa kasvanut. Ulkopuolisen rahoituksen osuus kasvaakin kaikissa yliopistoissa. Ulkopuolinen raha nostaa pintaan ikuisen kysymyksen tutkimuksen puolueettomuudesta.

- Valtiovallan pitäisi tehdä poliittisia valintoja, Tampereen teknillisen yliopiston rehtori Jarl-Thure Eriksson näkee.

Opetukselle kurssimaksut

Viime viikolla selvitysmies Jaakko Rantanen jätti raportin, joka ehdotti työnjakoa yliopistojen välillä. Työnjako merkitsee yliopistojen rankkausta opetus- ja tutkimustyötä tekeviin opinahjoihin.

Suurten kaupunkien yliopistot voisivat keskittyä kansainväliseen huippututkimukseen. Maakuntayliopistot ja ammattikorkeakoulut suuntaisivat voimansa alueellisiin hankkeisiin ja perusopetukseen.

Ylijohtaja Anne Brunilan globalisaatiotyöryhmän esityksiin kuuluu, että yliopistot voivat ryhtyä perimään maksuja ulkopuolisilta.

- Meille on tullut tiedusteluja ulkomaisilta organisaatiolta, saavatko he lähettää opiskelijaryhmiä. Brunilan ehdotus toisi kevennystä. Suomessa yliopisto-opetus on mielletty maksuttomaksi opiskeluksi, vaikka opetus ei ole ilmaista. Meillä on lukukausimaksut, Eriksson kertoo.

Tampere on noudattanut mallioppilaan tavoin valtiovallan toiveita kansainvälistymisestä. Tampereen teknillisessä yliopistossa on ulkomaisia diplomi-insinööriksi opiskelevia yhtä paljon kuin on opiskelijoita tohtorikoulutuksessa.

- Ulkomaiset opiskelijat auttavat verkostoitumisessa. Meillä on ollut opiskelijoita Afrikasta, joista on sittemmin tullut maansa ministereitä.

Jyviä erotellaan akanoista

Teknillisen korkeakoulun tietotekniikan osaston johtaja Olli Simula kannattaa Rantasen esitystä yliopistojen fokusoitumisesta.

- Ei ole mitään järkeä siinä, että kaikki haluavat erikoistua kaikille alueille.

Otaniemen spesialiteetteja ovat neuroverkkotutkimukset, oppivat menetelmät ja laitteiden personointi. Kun tähän asti käyttäjä on joutunut taipumaan kännykän vaatimuksiin, Otaniemessä selvitetään, miten kännykkä voisi oppia kuuntelemaan paremmin käyttäjäänsä. Konsertissa se osaisi laittaa itsensä äänettömälle.

Rankkaus a- ja b-luokan yliopistoihin saa Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun rehtorin Markku Lukan niskavillat pystyyn.

- Me emme ole raportin esittämä monialainen yliopisto. Meillä on samassa yliopistossa sekä tekniikka että talous. Yhdistelmä on osoittautunut hyödylliseksi ja tuonut uudenlaisia näkymiä.

Ammattikorkeat kisaavat nuorista

Ammattikorkeakoulujen tulo on lisännyt kilpailua osaavista nuorista.

Suomessa sekä yliopistoihin että ammattikorkeakouluihin on 20 000 aloituspaikkaa vuodessa. Ylioppilaaksi valmistuu vuodessa 30 000 henkeä.

Simulan mielestä koulutuspaikkojen suuri määrä vääristää kilpailua. Käsillä tekemisen taitoa ei tarpeeksi arvosteta.

- Jos 70 prosenttia ikäluokasta menee korkeakouluihin, kuka tekee duunit. Tarvitseeko hankkia kauppatieteen maisterin koulutus, jos työskentelee Valintamyymälän kassalla.

Professoreista tullut myyntimiehiä

Yliopistojen säästökuuri kirpaisee teknillisiä tieteitä muita karvaammin.

Kun valtion budjetista tulee niukasta rahaa, teknilliset opinahjot rahoittavat tutkimustyönsä ulkopuolisen rahoituksen turvin. Tietotekniikkayritykset ovat opinnäytteiden ja tutkimusten tärkeitä rahoittajia. Viime vuosien hiljaiselo näkyy siinä, että raha ei heltiä yrityksiltä helposti.

- Rahoitus muodostuu pienistä puroista ja neuvottelut vievät aiempaa enemmän aikaa, Lukka kertoo Lappeenrannan kokemuksista.

- Pitäisi päästä keskittymään väitöskirjojen ohjaukseen, mutta aika menee rahan perässä juoksemiseen ja myyntimiehen työhön, Simula lisää.

Teekkarikoulutuksen yksi ongelma ovat laiteinvestoinnit. Ala joutuu investoimaan uusiin välineisiin muita enemmän. Ulkopuolista rahoitusta on kuitenkin vaikea saada laitehankintoihin.

Bisneksen ja tutkimuksen raja häilyy

Lappeenrannan yliopiston budjetista 40 prosenttia tulee ulkopuolisilta rahoituksilta. Otaniemen tietotekniikan osastolla ulkopuolinen osuus on 60-70 prosenttia.

Suuri osa ulkopuolisesta avustuksesta on valtion rahaa Suomen Akatemian ja Tekesin kautta. Lisäksi Lappeenranta pystyy nauttimaan EU-rakennerahaston kakkosalueen tuesta. Otaniemelle Nokia on tärkeä rahoittaja.

Teknisten alojen tilaustutkimuksessa on ikuinen rajanveto, missä raja menee bisneksen ja puhtaan tutkimuksen välillä.

- Jos Nokian tukemassa tutkimuksessa syntyy keksintö tai liiketoimintaidea, kyllä keksintöilmoituksen voi tehdä ja tieteelliset asiat voi erottaa kokonaisuudesta, Teknillisen korkeakoulun tietotekniikan osaston johtaja Olli Simula sanoo.

Puhdas akateeminen tutkimus ei istu tekniseen maailmaan.

- Meillä koko ajan kannustetaan opiskelijoita ryhtymään yritystoimintaan ja kehittämään yrityskelpoja ideoita. Mutta yrittäjyyden ja tutkijan rooleissa pelisääntöjen pitää olla selkeitä, Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun rehtori Markku Lukka lisää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – näin turma tapahtui

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

    5. 5

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    6. 6

      Hyviä uutisia – Patrik Laine palasi jäälle

    7. 7

      SM-liigassa kolmen ottelun pelikielto kohutaklauksesta – ”Tuomio oli farssi”

    8. 8

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    9. 9

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    10. 10

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    3. 3

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    6. 6

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    7. 7

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    8. 8

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – näin turma tapahtui

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

    5. 5

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    6. Näytä lisää