Digitoday

Valikko

It vyöryy vammaiskuntouttajien niskaan

Yhä useampi apuväline on tietotekninen. Ihmisille, jotka eivät aikaisemmin ole pystyneet puhumaan tai kirjoittamaan, tietotekniikan kehitys on avannut viime vuosina aivan uusia mahdollisuuksia kommunikointiin, arvioi Kehitysvammaliitto. Ongelmana kuitenkin on, että tietoteknisten apuvälineiden kehitys etenee niin nopeasti, että edes ammattilaiset eivät pysy mukana.
Liiton mukaan puhe-, toiminta- ja fysioterapeutit tarvitsevat tukea ja lisäkoulutusta tietoteknisten apuvälineiden hyödyntämiseen asiakkaidensa hyväksi.

Esimerkiksi puhe- ja liikuntavammainen sekä luku- eikä kirjoitustaidoton henkilö voi käyttää internetiä kosketusnäytön, puhesynteesin, kommunikointiohjelman ja symbolikielen avulla. Näiden ja monien muiden tietoteknisten apuvälineiden hallitseminen vaatii kuitenkin valtavasti perehtymistä terapeutilta, jonka ammattitaitoon kuuluu paljon muutakin. On arvioitu, että pelkästään uusien laitteiden käytön opettelu voi viedä työajasta jopa 25-30 prosenttia.

Teknisiä avustajia Tikoteekkeihin

Kehitysvammaliiton tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus Tikoteekki selvitti vuonna 2003 valtakunnallisen Tikoteekki-verkoston terapeuttien kehittymistarpeita. Terapeutit kokivat tarvitsevansa tukea erityisesti teknisten apuvälineiden hankkimiseen, rakentamiseen, ylläpitoon ja apuvälineiden käyttäjien tukemiseen.

Tulosten perusteella käynnistettiin projekti, jossa koulutettiin teknisiä avustajia Tikoteekkien palvelukseen. Tikoteekit ovat useimmiten sairaanhoitopiireissä toimivia yksiköitä, joissa keskitytään etsimään ratkaisuja puhevammaisten ihmisten kommunikoinnin ja tietokoneen käytön edistämiseen.

- Kymmenen viime vuoden aikana on otettu käyttöön seitsemän eri käyttöjärjestelmää ja sovitettu niihin eri kommunikointiohjelmat ja apuvälineet, painittu yhteensopivuusongelmien ja vikatilanteiden kanssa. Pitääkö puhe-, toiminta- ja fysioterapeuteilta tai erityisopettajilta vaatia siis oman tutkintonsa lisäksi myös tietotekniikan tutkinto? Mielestäni se on kohtuutonta. Meillä on sen sijaan hyviä kokemuksia teknisten avustajien palkkaamisesta Tikoteekkeihin. Kun tietoteknisiin kysymyksiin saadaan toinen henkilö työtaakkaa jakamaan, päästään hyviin tuloksiin ja palvelemaan apuvälineitä tarvitsevia ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla, Kehitysvammaliiton Tikoteekin projektityöntekijä Sirkku Johansson sanoo.

Helsingin Messukeskuksessa on parhaillaan meneillään apuvälinealan tapahtuma ParExpo 04 ammattilaisille ja välineiden käyttäjille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Janne Ahoselta loistosuoritus mäkihypyn karsinnassa – kaikki suomalaiset jatkoon!

    3. 3

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    6. 6

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Petter Northug raivoaa venäläiselle naishiihtäjälle: ”Olisin aloittanut tappelun”

    9. 9

      Puoli kiloa päivässä ei olekaan tarpeeksi: Nämä kasvikset torjuvat syöpää ja sydänsairauksia

    10. 10

      Syyte: Lottovoittajalta huijattiin 1,2 miljoonaa, oikeudessa kysyttiin voiton suuruutta: ”Jotain 80 000 euroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    7. 7

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    8. 8

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Janne Ahoselta loistosuoritus mäkihypyn karsinnassa – kaikki suomalaiset jatkoon!

    3. 3

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    6. Näytä lisää