Digitoday

Valikko

Vierikouluttaja rohkaisee tietokoneavusteiseen opetukseen

Keski-Suomen alueella toimiva Opinpolku-projekti kouluttaa opettajille verkkodidaktisia perustaitoja sekä rohkaisee heitä myös hyödyntämään tietotekniikkaa monipuolisesti opetuksessa. Projektin tavoitteena on tehdä tietotekniikasta luonteva osa jokapäiväistä opetusta kaikkiin oppiaineisiin.

Projektiin osallistuu tällä hetkellä 27 toisen asteen oppilaitosta. Vuonna 2003 alkanut projekti on edennyt jo yli puolenvälin ja tulokset ovat olleet tähän mennessä erittäin positiivisia, osapuolet arvioivat.

Maakunnan oppilaitosten välistä yhteistyötä edistetään luomalla uutta kulttuuria videoneuvottelun käyttöön opetuksessa. Videoneuvottelun uskotaan mahdollistavan kattavan kurssitarjonnan monimuoto- ja etäopetuksen keinoin oppilaitosten välillä. Tälle on tarvetta erityisesti valinnais- ja soveltavissa kursseissa, joihin on muuten vaikea koota riittävän suuria opetusryhmiä.

Verkkokursseja pystyyn vierikoulutuksella

Opettajien tieto- ja viestintätekniikkataitojen kehittäminen toteutetaan Opinpolussa yksilöllisen vierikoulutuksen kautta. Vierikoulutus on kahdenkeskeistä opetusta, jossa keskitytään koulutettavan itse valitsemiin teemoihin. Erityisesti siinä etsitään keinoja käyttää tietotekniikkaa opetuksen tukena.

Viime lukuvuonna vierikoulutusta annettiin noin 280 henkilölle yhteensä noin 640 tuntia. Opettajat ovat vierikoulutuksessa luoneet muun muassa verkkokursseja ja oppimateriaalia internetiin omille sivuilleen, hakeneet omaan oppiaineeseen liittyvää materiaalia sekä monimuotoistaneet omaa opetustaan esimerkiksi verkkotehtävillä. Monet opettajat kertovat käyttävänsä myös Exel-taulukkolaskentaohjelmaa sekä PowerPoint-ohjelmaa entistä enemmän opetuksensa tukena.

Opinpolku-projektin toteuttaa Jyväskylän yliopiston Tietotekniikan tutkimusinstituutti TITU. Rahoittajina ovat Euroopan sosiaalirahasto, Länsi-Suomen lääninhallitus sekä kohdealueen kunnat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    3. 3

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    4. 4

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    5. 5

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    6. 6

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    7. 7

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    8. 8

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    9. 9

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    3. 3

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    4. 4

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    5. 5

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    6. Näytä lisää