Digitoday

Valikko

Nordea noussut suurimmaksi verkkopankiksi maailmassa

Nordean verkkopankkipalveluja käyttää nyt yli neljä miljoonaa asiakasta. Kuluvan vuoden aikana verkkopankkiasiakkaiden määrä on kasvanut 400 000:lla eli 11 prosentilla. Kasvu on nopeinta Puolassa, missä verkkopankkiasiakkaiden määrä on lähes kaksinkertaistunut tänä vuonna.

Neljäs miljoonas asiakaskin on puolalainen: kyseessä on Gdyniassa toimiva Des Art Architectural Consulting and Design -suunnittelutoimisto. Nordea sanoo olevansa maksujen määrällä mitattuna nyt maailman suurin verkkopankki.

Yhtiön verkkopankkiasiakkaat sijaitsevat Pohjoismaissa ja Itämeren alueella yhteensä kahdeksassa maassa. Verkkopankin käyttö on lisääntynyt voimakkaasti. Asiakkaat kirjautuivat verkkopankkiin vuoden 2003 aikana 130 miljoonaa kertaa, mutta tänä vuonna kirjautumisia on kertynyt 165 miljoonaa kappaletta. Kasvua on 27 prosenttia. Maksutapahtumien määrä on kasvanut viime vuoden 146 miljoonasta 171 miljoonaan eli 17 prosenttia.

- Verkkopankkipalvelujen laaja käyttö muodostaa perustan seuraavalle vaiheelle: yritysten sähköisille palveluille. Yritysten on helppo siirtyä nopeasti sähköisiin palveluihin, kun pankin asiakkaat ovat jo tottuneet verkkopankkipalveluihin ja luottavat niihin, Nordean elektronisen pankkitoiminnan johtaja Bo Harald sanoo.

Nordean 10 000:s sähköisen bisneksen asiakas on joulukuussa e-laskusopimuksen tehnyt nimeämätön yritys. Sähköinen laskutus on e-business-palvelujen nopeimmin kasvava osa-alue. Myös e-maksun, e-tunnisteen/e-allekirjoituksen ja e-palkan suosio on kasvussa, Nordea uskoo.

- Tämä on vasta alkua. Verkkopankki on kustannustehokas ja erittäin turvallinen, joten odotamme lukujen kasvavan huomattavasti tulevaisuudessa, Harald toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Rahtijuna räjähti Bulgariassa – kuvat ja video turmapaikalta paljastavat hävityksen jäljet

    6. 6

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    7. 7

      Krista Pärmäkoski teki sen taas – palkintopallille Davosissa!

    8. 8

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    9. 9

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    10. 10

      HS: Asiantuntijat kumoavat rakentamisen homemyytin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    6. 6

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    9. 9

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    10. 10

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Rahtijuna räjähti Bulgariassa – kuvat ja video turmapaikalta paljastavat hävityksen jäljet

    6. Näytä lisää