Digitoday

Valikko

RosettaNet hidastelee

MarketVisio on kartoittanut DEM Solutionsin toimeksiannosta kiinnostusta RosettaNet-konseptiin elektronikkateollisuudessa, paperiteollisuudessa sekä rahoituksen ja vakuutuksen toimialoilla Suomessa.
- Meiltä löytyy RosettaNet-konseptiin liittyvää ohjelmistokehitysosaamista ja kartoitimme markkinoita tälle osaamiselle. RosettaNet ei näköjään ole yleistynyt kovin laajalti, mutta tietoliikennealan yrityksissä se tuntuu olevan pinnalla, toteaa DEM Solutionsin toimitusjohtaja Juha Koskenkylä tutkimustuloksista.

RosettaNet on sarja määrittelyitä internet-pohjaisten organisaatioiden välisten sähköisten liiketoimintaprosessien integroinnin helpottamiseksi ja mahdollistaa määrämuotoisen kommunikoinnin ja liiketoimintaprosesseihin liittyvän informaation siirtämisen sähköisesti.

Tutkimukseen osallistuneista yrityksistä RosettaNet-konseptia oli käytetty vain yhdessä yrityksessä. Kahdessa yrityksessä oli käynnissä sovellusintegraatioprojekti, jossa käytettiin konseptia. Tämän lisäksi kahdessa yrityksessä suunniteltiin RosettaNetin hyödyntämistä.

- RosettaNetin käytöllä tavoitellaan ensisijaisesti kumppanuussuhteiden tehostumista. Lisäksi hyödyiksi nähdään tuotteiden ja palveluiden laadun parantaminen sekä työnteon helpottuminen. Liikevaihdon lisääminen ja sisäisen toiminnan tehostuminen nähdään selvästi vähemmän tärkeinä seikkoina., kertoo DEMin kehitysjohtaja Pekka Koskinen.

Kumppanit eivät vaadi konseptia

Yleisin syy sille, miksi vastaajat eivät käytä RosettaNet -konseptia, on se että yhteistyökumppanit eivät vaadi RosettaNetin käyttöä. Vastaajista kolmannes ei näe konseptin hyötyjä. Kustannukset ovat este vajaalle neljännekselle ja joka viides epäilee konseptin kypsyyttä.

Lisäksi lähes viidennes vastaajista kertoi, ettei tunne konseptia. Muiksi syiksi vastaajat mainitsivat tiedon puutteen, suuret kustannukset, pitkälle räätälöidyn oman järjestelmän, olemassa olevien järjestelmien riittävyyden ja RosettaNetin käytön harvinaisuuden toimialalla.

- Eiköhän RosettaNet ala yleistyä pikku hiljaa laajemminkin. Sillä voidaan kuitenkin tehostaa yritysten välisiä liiketoimintaprosesseja merkittävästi. Lisäksi se, että RosettaNet-integraatio on mahdollista toteuttaa myös Web Services -tekniikkaa hyödyntäen voi avata uusia mahdollisuuksia integrointityön helpottamiseksi, uskoo ohjelmistokehityspäällikkö Juho Tikkala DEMistä.

Tutkimus toteutettiin syys-lokakuussa ja siihen vastasi kuusikymmentä yli viidenkymmenen hengen yrityksissä työskentelevää asiantuntijaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    2. 2

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    3. 3

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

    6. 6

      Jarkko Nieminen sai tarpeekseen – ”Toivon, että kukaan ei enää kysy...”

    7. 7

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    8. 8

      Axl Smithin salakatseluepäily: Nuori seksikumppani löytyi Unicefin koulukonsertista

    9. 9

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    10. 10

      Lue pysäyttävät tarinat: IS tapasi salakatselusta epäillyn Axl Smithin 4 naisuhria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    7. 7

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    8. 8

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    9. 9

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    10. 10

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    2. 2

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    3. 3

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

    6. Näytä lisää