Digitoday

Valikko

54 000 kotitaloutta siirtyi digiaikaan loppuvuonna

Finnpanelin marras-joulukuun vaihteessa tekemän tutkimuksen mukaan erityyppisiä digisovittimia on 513 000 kotitaloudessa. Elo-syyskuun vaihteessa digikoteja oli 459 000.
Marras-joulukuun vaihteessa siis 22 prosenttia suomalaisista kotitalouksista oli varustettu joko antenni-, kaapeli- tai satelliittivastaanottoon tarkoitetulla digisovittimella tai digi-tv:llä.

Tutkimusajankohdasta johtuen osa joulua edeltävästä myynnistä ei vielä näy nyt julkaistavissa luvuissa.

Valtaosa hankituista sovittimista on antennivastaanottoon tarkoitettuja sovittimia, joita on 374 000 taloudessa. Noin 5 prosenttia sovittimista on mhp-standardin mukaisia. 69 000 taloudessa on useampi sovitin - joko useampi samantyyppinen sovitin tai erityyppisiä sovittimia.

Digikatselun osuus nousi kymmenykseen

Tiedot perustuvat Finnpanel Oy:n neljännesvuosittain tekemään tutkimukseen, jossa postitetaan kysely 3000:een satunnaisesti valittuun talouteen. Tutkimuksen virhemarginaali oli kaksi prosenttia molempiin suuntiin.

Viimeisellä vuosineljänneksellä 10 prosenttia katselusta oli digitaalista. Tästä valtaosa oli kotimaisten, myös analogisesti välitettyjen kanavien kuten TV1:n, TV2:n, MTV3:n, Nelosen, Subtv:n ja Urheilukanavan katselua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Miestä epäillään naisen taposta Enontekiöllä – Epäiltyä etsittiin helikopterilla maastosta

    4. 4

      Liikuttunut Kimmo Timonen hauskuutti paitaseremoniassa – ”Kiitos isä ja äiti että 41 vuotta sitten pistitte makuuhuoneen oven kiinni”

    5. 5

      Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

    6. 6

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    7. 7

      Norjalainen arkkitehti löysi uudelleen 50 kadonnutta maata

    8. 8

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    9. 9

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    10. 10

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    7. 7

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    8. 8

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    9. 9

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    10. 10

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Miestä epäillään naisen taposta Enontekiöllä – Epäiltyä etsittiin helikopterilla maastosta

    4. 4

      Liikuttunut Kimmo Timonen hauskuutti paitaseremoniassa – ”Kiitos isä ja äiti että 41 vuotta sitten pistitte makuuhuoneen oven kiinni”

    5. 5

      Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

    6. Näytä lisää