Digitoday

Valikko

Suomi yli EU-tason asiakaspäätteissä

Suomessa on 5 500-6 000 maksutonta asiakaspäätettä. Maksuttomien julkisten asiakaspäätteiden määrä on arveltua suurempi, hallituksen työryhmä summaa. Määrä ylittää myös EU:n tavoitteet. Silti panostuksia tietoyhteiskunnan kehittämiseen pitää lisätä.
Valtion asiakaspäätteet laskeneella topparoikalla on komealta kalskahtava nimi: kyseessä on hallituksen tietoyhteiskuntaohjelman ministeriryhmän asettama asiakaspäätetyöryhmä.

Joka tapauksessa päätteiden määrä ylittää sekä kansalliset että Euroopan unionin asettamat tavoitteet: kansallisena tavoitteena on ollut yksi pääte tuhatta asukasta kohden ja EU-tasolla yksi pääte 2 000 asukasta kohden.

Eniten asiakaspäätteitä, noin 3 600 kappaletta, on kirjastoissa. Päätteitä on myös työvoimatoimistoissa, valtion ja kuntien virastoissa ja yhteispalvelupisteissä sekä tietotuvissa ja kerhotiloissa.

Päätteitä käytetään muun muassa tiedonhakuun internetistä, kirjastojen tietokantojen selailuun, sähköpostin lukemiseen, sähköiseen viranomaisasiointiin sekä työnhakuun.

Tärkeää kansalaisten tasa-arvolle

Maksuttomilla asiakaspäätteillä on suuri merkitys, kun halutaan varmistaa ihmisten tasavertainen pääsy tietoverkkojen äärelle eri puolella Suomea. Internetin käyttäjistä 25 prosenttia on käyttänyt internetiä juuri kirjastoissa.

Hyvästä kokonaistilanteesta huolimatta ongelmakohtia ovat pienten paikkakuntien kirjastot, kirjastoautot sekä yhteispalvelupisteet, joista päätteet vielä osittain puuttuvat tai joiden laitekanta on vanhentunutta. Myös laajakaistayhteydet puuttuvat vielä joka neljänneltä kirjastolta.

Asiakaspäätetyöryhmän mukaan huomiota tulisi kiinnittää myös kansalaisille tarjottavaan opastukseen, jonka merkitys tulee kasvamaan lähivuosina muun muassa sähköisen asioinnin yleistyessä.

Lisää panoksia tietoyhteiskuntaan

Työryhmän selvityksen tuloksia tiistaina käsitellyt tietoyhteiskuntaohjelman ministeriryhmä piti päätteiden määrän kehitystä positiivisena. Katvekohtien ongelmien ratkaisemista varten valtion budjettiin on varattu vuosille 2005-2007 hieman yli 1,4 miljoonaa euroa. Vuonna 2005 rahoitusta kohdennetaan pienten kuntien kirjastoille, kirjastoautoihin sekä kirjastohenkilökunnan kouluttamiseen.

Ministeriryhmä korosti, että asiakaspäätteiden hankkiminen ja ylläpito on tietoyhteiskunnassa normaalia toimintaa ja päätteiden ylläpitäjien vastuulla.

Ministeriryhmälle selvityksen laatineen asiakaspäätetyöryhmän puheenjohtajana toimi johtaja Jukka Liedes opetusministeriöstä. Ryhmässä oli sisäasiainministeriön, työministeriön, opetushallituksen, opetusministeriön, Suomen Kirjastoseuran, Suomen Kuntaliiton ja tietoyhteiskuntaohjelman toimiston edustajat.

Päätteiden määrän ja tarpeen selvittämisen lisäksi työryhmä osallistui julkisen hallinnon suosituksen (JHS) laadintaan asiakaspäätteistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallon kohtalo ratkeaa – pääseekö voittajasuosikki X Factor -finaaliin?

    3. 3

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    6. 6

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    7. 7

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

    10. 10

      X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto voi päästä esiintymään jättiyleisölle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    10. 10

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallon kohtalo ratkeaa – pääseekö voittajasuosikki X Factor -finaaliin?

    3. 3

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    6. Näytä lisää