Digitoday

Valikko

Nokia Venture Partners on nyt Bluerun Ventures

600 miljoonan dollarin teknologiasijoitusrahasto Nokia Venture Partners on muuttanut nimeään. Se on nyt Bluerun Ventures. Samaan aikaan rahasto tiedottaa avanneensa kolmannen sijoitusrahaston, jonka tavoitteena on 350 miljoonan dollarin kerääminen ja sijoittaminen.

Rahasto ilmoittaa jatkavansa läheistä yhteistyötä Nokian kanssa eikä tiedotteessaan millään tavalla valota nimenmuutokseen johtaneita syitä. Nimen muutokseen liittyy tietenkin myös uusi web-osoite, mutta sen verran vauhdikkaasti nimenmuutos on tehty, etteivät uudet sivut ennättäneet avautua maanantaihin mennessä. Ensi viikon 3GSM World

Bluerun Venturesin sijoituspolitiikkaan muutos ei vaikuta. Se sijoittaa edelleen startup-yritysten ensimmäiseen ja toiseen rahoituskierrokseen yhteistyössä toisten riskipääomasijoittajien kanssa. Tavoitteena on sijoittaa 2-8 miljoonaa dollaria kerrallaan.

Yhtiö hakee sijoituskohteensa it-, mobiili- ja kuluttajateknologian sektoreilta.

Bluerun Venturesin pääkonttori on Kalifornian Menlo Parkissa. Sillä on toimistot myös Helsingissä. Israelin Herzeliassa, Lontoossa, New Delhissä, Soulissa, Tokiossa ja Washington DC:ssä. Uudet kotisivut löytyvät osoitteesta www.brv.com.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Trumpin virkaanastujaisten saldo Washingtonissa: 217 ihmistä pidätetty, 6 poliisia loukkaantunut, limusiini poltettu...

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Yhdysvallat teki ilmaiskun – yli 100 al-Qaidan taistelijaa kuoli Syyriassa

    5. 5

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    6. 6

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    7. 7

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    8. 8

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    9. 9

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    10. 10

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Trumpin virkaanastujaisten saldo Washingtonissa: 217 ihmistä pidätetty, 6 poliisia loukkaantunut, limusiini poltettu...

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Yhdysvallat teki ilmaiskun – yli 100 al-Qaidan taistelijaa kuoli Syyriassa

    5. 5

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    6. Näytä lisää