Digitoday

Valikko

Heino luotsaa inhimillistä Canonia

Suomen Canonin johtoon astuu huhtikuun alussa Jari Heino. Samalla hän juhlistaa kymmenvuotisen Canon-uransa vuosipäivää. Vuosiin on mahtunut valoja ja varjoja.
Kamera- ja tulostinvalmistaja Canonin Suomen johto vaihtuu aprillipäivänä, kun nykyinen toimitusjohtaja Jouko Tuominen siirtyy Lontooseen vastaamaan yritysratkaisumyynnistä Euroopan tasolla.

Hänen tilalleen astuu Jari Heino Canonin kuluttajatuotteiden maajohtajan tehtävistä. Samalla Heinon luotsaamien canonilaisten määrä kasvaa 30:stä 460:een. Hankenilla MBA-tutkinnon suorittanut ja toukokuussa 40 täyttävä Heino on ollut lähes koko työuransa Canonilla. Aiemmin hän oli viisi vuotta vaatealalla.

– Canonilla aloitin 1995, ja voisin kuvitella olevani täällä seuraavatkin kymmenen vuotta. Työnantajana Canonissa on jotain poikkeuksellisen hyvää.

Canonin nykyinen kuluttajatuoteorganisaatio syntyi vuoden 2001 alussa. Sen tuotevalikoimassa on muun muassa kameroita, videokameroita, tulostimia ja monitoimilaitteita sekä näiden tarvikkeita.

Kamerabisnes meni digitaaliseksi

Kamerat ovat Heinon aikana muuttuneet lähes täysin digitaalisiksi.
– Vähän yli 90 prosenttia kaikista myymistämme kameroista on digikameroita.

Tulevasta työstään hän ei halua vielä paljon puhua.

– Meillä on haasteena uusi yhteinen visio. Haluamme olla Suomen paras myynti- ja palveluorganisaatio. Meillä on selkeät strategiset tavoitteet. Kuluttajatuotepuolella tavoitteena on digitaalisen kuvantamisen markkinajohtajuus. Yrityspuolella tuotamme asiakkaille markkinoiden parhaita tulostuksen- ja dokumentinhallinnan ratkaisuja, jotka parantavat näiden tehokkuutta ja kilpailukykyä.

Kahden lapsen isä

Heino kertoo olevansa naimisissa ja kahden lapsen isä. Toinen lapsista, kahdeksanvuotias Markus kuoli leukemiaan helmikuussa sairastettuaan neljä vuotta.

Heinon puhe kulkee avoimesti ja rauhallisesti. Hän puhuu niin kuin sellainen henkilö, joka on ehtinyt selittää kipeät asiat moneen otteeseen itselle ja muille.

– Canonilla voimme puhua omista tekemisistämme ja asioistamme. Kerroin aikanaan pojan sairastuttua asiasta omalle porukalle. Mielestäni avoimuus ja luottamus ihmisiin on tärkeää.

- On ollut mahtavaa huomata, että työkaverit ovat ottaneet hienosti vastuuta vaikeina aikoina ja myötäeläneet mukana.

Canonilla on Heinon mielestä moneen työpaikkaan verrattuna inhimillinen ilmapiiri. Ihmisille annetaan vapauksia ja heihin luotetaan. Ja kun on oltu pitkään samassa työpaikassa, syntyy yhteinen tunnelma, Heino kertoo.

Harmoninen tunnelma näkyy Heinon mukaan myös yhtiön Japanin tehtailla, joissa hän on vieraillut kahdesti.

– Canonin strategiana on, että meillä on kaikki omassa talossa: tuotteiden suunnittelu, patentoinnit, design, pääkomponentit ja tuotanto.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    2. 2

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      HS: Remonttimiehet pilasivat Sadun asunnon – yli 20 000 euron painajainen

    5. 5

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Saara Aalto tapaa tänään fanejaan Lontoossa – britit jo aivan täpinöissään: ”Mark, en ole tulossa tänään töihin”

    8. 8

      Venäjän tappiot Syyriassa kasvavat – eversti sai surmansa kranaattitulessa

    9. 9

      Patrik Laine NHL:n ykkönen kolmessa kategoriassa

    10. 10

      Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    2. 2

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      HS: Remonttimiehet pilasivat Sadun asunnon – yli 20 000 euron painajainen

    5. 5

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    6. Näytä lisää