Digitoday

Valikko

Pohjoismaat kunnostautuvat hilateknologian käyttöönotossa

Yritykset ovat melko hyvin selvillä hilateknologiasta ja sen hyödyistä. Tästä huolimatta suuri osa yrityksistä ei vielä hyödynnä teknologian tarjoamia mahdollisuuksia. Pohjoismaat ovat teknologian käyttöönoton kärkikastissa.

Oracle on julkistanut Oracle Grid Indeksin, joka mittaa puolen vuoden välein grid- eli hilateknologian käyttöönottoastetta yrityksissä maailmanlaajuisesti. Samalla se selvittää yritysten asenteita ja tietoisuutta hilateknologiaan liittyen. Järjestyksessä toinen indeksi kattaa Euroopan lisäksi nyt myös Pohjois-Amerikan ja Aasian.

Kevään kokonaisindeksin luku on 4.41 (asteikolla 0-10), mutta Pohjoismaissa korkein (5.1) heti Kaakkois-Aasian jälkeen (5.24). Maailmalla tietoisuus ja ymmärrys teknologian hyödyistä on jo suhteellisen korkealla tasolla, mutta yritysten sitoutuminen sen käyttöönottoon ja luottamus investoinnin takaisinmaksuun ovat alhaisella tasolla. Oraclen mukaan tulokset kuvaavat tyypillistä vaihetta uutta teknologiaa käyttöönotettaessa.

Vaikka Aasiassa hilateknologian käyttöönottoaste on alhaisempi kuin Euroopassa ja USA:ssa, on se paremmin valmistautunut teknologian käyttöönottoon tulevaisuudessa. Aasia on muita pidemmällä tietojärjestelmien standardoinnissa ja konsolidoinnissa, jotka ovat kaksi kriittistä ensiaskelta hilateknologian käyttöönotossa, indeksissä noteerataan.

Pohjolassa ymmärretään hyötyjä

Euroopassa Grid Indeksin luvut nousivat kaikilla osa-alueilla. Tietoisuuden kasvu ei ole kuitenkaan samassa suhteessa johtanut hilateknologian käyttöönottoon. Tietoisuus teknologiasta ja ymmärrys sen tarjoamista hyödyistä nousi selkeästi Euroopassa viime syksyn indeksiin verrattuna. Myös sitoutuminen teknologian käyttöönottoon ja luottamus investoinnin takaisinmaksuun nousi.

Eri maita ja alueita tarkasteltaessa Pohjoismaiden Grid Indeksin luku 5.1 oli selvästi Euroopan korkein. Saksa oli toinen indeksiluvulla 4.6, muiden Euroopan maiden lukujen vaihdellessa 4.0 - 4.3 välillä.

Pohjoismaissa ja Saksassa it-järjestelmien konsolidointi ja standardointi ovat lähes samalla tasolla. Sitoutuminen hilateknologian käyttöönottoon ja luottamus investoinnin takaisinmaksuun olivat Pohjoismaissa kuitenkin selvästi Saksaa korkeammalla, Oracle kertoo. Myös hilatietoisuus sekä ymmärrys sen hyödyistä oli hieman korkeampi Pohjoismaissa.

- Organisaatiot Pohjoismaissa, Suomi mukaan lukien, ovat jo pitkällä standardoinnissa ja konsolidoinnissa. Jo muutaman vuoden ajan yritykset ovat panostaneet laitetason konsolidointiin. Seuraava vaihe on ohjelmistotason konsolidointi ja it-toimitusten keskittäminen muutamille alan yrityksille, sanoo Oracle Finlandin johtaja Tuomas Salonen.

Korttipalvelimet edelläkävijöiden suosiossa

Oracle Grid Indeksi -tutkimus paljasti myös sen, että edelläkävijäyrityksistä, jotka ovat erittäin sitoutuneita hilateknologian käyttöönottoon, suurin osa käyttää jo soa-teknologiaa (service oriented architecture) tai suunnittelee sen käyttöönottoa tämän vuoden aikana. Edelläkävijäyritykset hyödyntävät ahkerammin myös korttipalvelinteknologiaa.

Oracle Grid Indeksi perustuu tutkimuslaitos Quocircan tutkimukseen, jota varten haastateltiin it-johtoa yhteensä 1356 yrityksestä maaliskuun aikana. Euroopasta tutkimukseen osallistui 600 (Pohjoismaista 75), Pohjois-Amerikasta 300 ja Aasiasta 456 it-ammattilaista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    5. 5

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    6. 6

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    7. 7

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    8. 8

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    9. 9

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    10. 10

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    5. 5

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    6. Näytä lisää