Digitoday

Valikko

Intel ei yhdistäkään radioita siruihin

Intelin entisen teknologiajohtajan "Radio Free Intel" -hanke on rukattu uuteen uskoon. Alkuperäinen tavoite oli kehittää mukautuva radiotekniikka, jonka voi yhdistää kaikkiin siruihin.

Intel Mobility Groupin johtajan Sean Maloneyn mukaan nykyinen tavoite on lähinnä saada suorittimien läheisyyteen useita halpoja radioita.

Suomessa perjantaina pistäytynyt Sean Maloney sanoo, etteivät esimerkiksi kännyköiden suorittimet ja radiot ole lähiaikoina yhdistymässä.

- Kyse ei ole siitä, etteikö niitä voisi tehdä. Voisimme kyllä rakentaa wifin prosessoriin, mutta se rajoittaisi arkkitehtuurin ja suunnittelun vapautta.

Radio Free Intel -hankkeen isän Pat Gelsingerin visio oli jokaisessa Intelin piituotteessa oleva adaptiivinen radio, jonka taajuusosia voidaan ohjelmallisesti muokata eri verkkostandardeja varten. Entinen teknologiajohtaja Gelsinger luotsaa nykyään yhtiön Digital Enterprises -yksikköä.

- Patin puolustukseksi voin sanoa, että perimmäinen ajatushan oli, että tietokoneisiin saadaan radiot ja näin on myös tapahtunut, Maloney sanoo.

Hän selittää, että tätä ajatusta toteutetaan edelleen. Painopiste onkin useiden radiotekniikoiden integroimisessa suorittimen läheisyyteen.

Maloney uskoo, että muutaman vuoden päästä yksi mobiililaite voi tukea wcdma:ta, wlania ja wimaxia. Ensimmäiset wimax-älypuhelinten prototyypit ovat hänen arvionsa mukaan valmiita vuoden 2006 loppupuolella.

- 3g on upea, mutta teknologian on kehityttävä. Näiden teknologioiden kehittämisestä on jo aikaa. Wimax ei ole niiden korvaaja, vaan ne täydentävät toisiaan.

Maloneyn mukaan kuluttajalle siirtyminen useiden tiedonsiirtoverkkojen käyttöön tapahtuu todennäköisesti huomaamatta - ainakin, jos Intelin näkemys toteutuu.

- Onhan kännyköissä jo nyt käytössä eri radioyksiköt eri verkkoja varten. Voi olla, että wimaxiinkin tarvitaan useita radioita, mutta ne paketoidaan samaan tuotteeseen.

Maloneyn mielestä wimaxin etuja ovat todennäköisesti maailman laajuisesti hyväksyttävät standardit ja etäisyys, jonka päähän tiedonsiirto voidaan ulottaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    5. 5

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    6. 6

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    7. 7

      Trump kommentoi eilisiä jättiprotesteja: Miksi he eivät äänestäneet?

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    10. 10

      Puna-armeijan tankit vyöryivät kohti – Veikko Määttänen koki talvisodan tulikasteen omassa kotipitäjässään: ”Se on outo tunne, kun ne rupeavat ampumaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    7. 7

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    8. 8

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    9. 9

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    10. 10

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    5. 5

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    6. Näytä lisää