Digitoday

Valikko

AMD pääosissa DreamWorksin elokuvissa

Siruyhtiö Advanced Micro Devices ja animaatioelokuvista tunnettu DreamWorks Animation SKG ovat jatkaneet kumppanuuttaan kolmella vuodella. AMD:n prosessoreille on varattu sisärata DreamWorksin tuotannossa.
Sopimus jatkaa yhtiöiden kumppanuutta, jonka hedelmänä on syntynyt muun muassa Shark Talen kaltaisten elokuvien tuotantoteknologiaa. AMD:n mukaan sen Opteron -suorittimet ovat käytössä myös DreamWorksin uutuuselokuvan Madagaskarin tuotannossa.

DreamWorks toivoo toukokuun lopussa teattereihin tulevasta Madagaskarista uutta kassamagneettiaan.

Uusien prosseroiden ja muiden tuotteiden huimasti kasvaneet lisätehot ovat nostaneet animaatioelokuvat entistä todenmukaisemmiksi ja hahmot yhä luonnollisemman näköisiksi. Samalla elokuvien tuotantoon käytetty aika on lyhentynyt, CNET Newscom kirjoittaa.

Esimerkiksi Madagaskarin juoni pyörii sellaisen teeman ympärillä, jossa eläintarhaan 900 vangittua eläitä ja otusta karkaa katsomaan vähän maailmaa. Aiemmin tällaisten hahmomäärien tuottaminen ei olisi onnistunut.

AMD on osallistunut myös Tähtien sota -elokuvan kolmososan tuotantoon.

AMD ja Hewlett-Packard kehittävät DreamWorksille täyden palvelun paketin palvelimista työasemiin, pöytäkoneisiin ja sylimikroihin.

DreamWorks SKG on DreamWorks Animationin emoyhtiö. Yhtiön perustivat Steven Spielberg, Jeffrey Katzenberg ja David Geffen vuonna 1994.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    4. 4

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    5. 5

      Jari Isometsä hämmästelee hiihtotähti Kowalczykin valmentajan puheita: ”Ei sitä paljon typerämmin voi nähdä”

    6. 6

      Baaritappelut työllistivät poliisia pitkin Suomea – verenvuodatukseltakaan ei vältytty

    7. 7

      Muhammad Alin poika otettiin kiinni lentokentällä – kuulusteltiin syntymäpaikasta ja uskonnosta

    8. 8

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    9. 9

      Raskaana oleva Amal Clooney varasti shown punaisella matolla – gaalassa palkittu George Clooney arvosteli puheessaan Trumpia

    10. 10

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    4. 4

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    8. 8

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    9. 9

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    10. 10

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    4. 4

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    5. 5

      Jari Isometsä hämmästelee hiihtotähti Kowalczykin valmentajan puheita: ”Ei sitä paljon typerämmin voi nähdä”

    6. Näytä lisää