Digitoday

Valikko

Finnetin Makkonen: Yhdysliikenneraha ei kuulu palveluoperaattorille

Palveluoperaattorit pitäisi rajata yhdysliikennekorvausten ulkopuolelle, sanoo Finnetin toimitusjohtaja Matti Makkonen.

Palveluoperaattorit ovat aloittaneet ylikuumentuneen hintakilpailun suomalaisten operaattoreiden välillä, ja se on johtanut palvelujen karsimiseen asiakkaan ja verkon välillä, Makkonen sanoo. Hänen mukaansa palveluoperaattorit toimivat kilpailun vahvana moottorina.

- Se on ollut tietyllä tavalla jalo aate alun perin. Ajateltiin, että näin syntyisi uusia palveluja, uutta sisältöä verkon päälle. Tosiasia, mitä ne ovat tuoneet, on pelkästään hintakilpailu. Minun mielestäni turha jalansijan antaminen näille virtuaalioperaattoreille pitäisi lopettaa.

Makkonen ehdottaa, että jalansijan kutistaminen voitaisiin aloittaa keskustelulla yhdysliikennepelisäännöistä. Niissä määritellään verkkojen välinen liikenne ja siitä saatavat korvaukset. Virtuaalioperaattori ovat ryhtyneet houkuttelemaan asiakkaita maksamalla heille saapuvista puheluista. Ne siis jakavat yhdysliikenteestä tulevan korvauksen asiakkaan kanssa.

Makkosen mielestä virtuaalioperaattoreiden ei pitäisi hyötyä siellä olevista ansaintamahdollisuuksista.

Finnet, jolla on uusin ja tyhjin verkko, ei ole ottanut tai saanut palveluoperaattoreita verkkoonsa samalla tavalla kuin kilpailevat verkko-operaattorit Sonera ja Elisa.

- Virtuaalitoimijat ovat saaneet asiakasmäärissä tukevan jalansijan, mutta kuinka tukevasti ne ovat taloudellisessa mielessä jaloillaan ja kuinka kestävää se toiminta on, sitä on vaikea etukäteen veikata. Nyt näyttäisi olevan sellainen vaihe, jossa talouden lainalaisuudet iskevät virtuaalioperaattoreidenkin elämään.

Operaattorin ja asiakkaan väli on kapea

Hintakilpailu on vaikuttanut Makkosen mukaan huomattavasti verkko-operaattorin elämään. Kyseessä ovat paljon investointeja ja pitkää riskinottoa vaatineet verkot.

- Me verkko-operaattorit itse asiassa kilpailemme verkoilla, verkko vastaan verkko. Se johtaa kummalliseen logiikkaan, että verkon ja asiakkaan välissä on oltava mahdollisimman vähän kustannuksia ja vähän toimintaa, jotta kilpailu olisi tehokasta. Makkosen mukaan hyperkilpailutilanteessa verkko-operaattorin oma palvelutoiminta, jossa on asiakkaiden palveleminen ja tuotteiden kehittäminen, minimoidaan, ja lopputuloksena on todella ohut siivu asiakkaan ja verkon peruspalveluiden välissä.

- Jos joku yrittää todella elää sillä siivulla, elämä tulee todella vaikeaksi. Virtuaalioperaattoreiden joukko saa maistaa omaa lääkettään. Ehkä siihen ei viranomaisten tarvitsekaan puuttua. Luonto hoitaa tehtävänsä. Jos näin käy, käy myös sillä tavalla että jäljelle jäävät toimijat oppivat kukin kilpailemaan jollakin muulla tavalla kuin sillä hinnalla.

Pankkien esimerkkiä seuraten

Toimitusjohtaja toteaa, että löytyy useita teollisuudenaloja, joilla on tapahtunut vastaavaa.

- Alussa on ollut voimakas nousu, jolloin kaikille on riittänyt jaettavaa. Sitten on tullut tällainen tasanko tai jopa laskuvaihe, jolloin on esiintynyt uloslyöntejä. Alkaa alan selkiytyminen Sen jälkeen vuorossa on erilaistuminen.

Makkonen on vakuuttunut, että telealan selkiintymisen jälkeen aletaan taas miettiä, mitä sisältöä asiakas voisi verkosta saada ja kuinka uusilla asioilla voidaan saada asiakkailta uusia tuottoja.

Hän vertaa teleoperaattoritoimintaa pankkeihin, jotka pääosin itse selvittivät vaikeutensa, vaikka yhteiskunta meni apuun.

- Pankit kykenivät luomaan sellaisia uusia asioita, joiden perusteella tällä hetkellä pankkitoimiala voi hyvin ja suomalainen pankkijärjestelmä verrattuna mihin tahansa muun maan järjestelmään, on todella kilpailukykyinen: Siellä on myös uusia asioita, uusia palveluita, joista ihmiset ovat halukkaita maksamaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    2. 2

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    3. 3

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    4. 4

      Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

    5. 5

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    6. 6

      Leo-Pekka Tähti ja säkenöivän kaunis Sandra-vaimo Urheilugaalassa: ”Mun silmissä oma mies on Vuoden urheilija”

    7. 7

      Kalle Palander ja Riina-Maija-vaimo juhlivat villisti Mika Häkkisen häissä: ”Karmea krapula oli”

    8. 8

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    9. 9

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    10. 10

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    7. 7

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    2. 2

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    3. 3

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    4. 4

      Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

    5. 5

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    6. Näytä lisää