Digitoday

Valikko

Yritykset vetävät kuntia oikeuteen urakalla

Yritysten into haastaa kuntia, kaupunkeja ja valtiota markkinaoikeuteen on lisääntynyt. Kuntaliiton mielestä taustalla on kiristynyt kilpailutilanne ja se, että yritykset osaavat seurata kuntaostajan virheitä.
Viime vuonna markkinatuomioistuimeen tuli 307 valitusta julkisista hankinnoista. Vuonna 2003 luku oli 232 ja vuonna 2002 155.

Kuntaliiton julkisten hankintojen neuvontayksikön päällikön Leena Piekkolan mukaan kasvu kertoo kiristyneestä kilpailutilanteesta.

– Kilpailu markkinoilla on sen verran kovempaa, että yritysten kynnys valittaa on madaltunut. Julkiset hankinnat ovat olleet silmätikkuna viime aikoina ja ostajan virheitä osataan seurata, Piekkola arvelee.

Piekkolan mukaan valitusjutuissa ovat ostajat eli kunnat, kaupungit ja seurakunnat paljolti myyjien armoilla.

– Valittaminen ei ole kauhean kallista ja sillä saadaan aikaan kauhean iso vahinko.

Vaikka mukana on aiheellisiakin valituksia, osassa on Piekkolan mukaan kyse siitä, että yrittäjä ei ole oppinut yrityselämän pelisääntöjä.

– Välillä pitää osata hävitäkin, hän huomauttaa.

Hankinta on taitolaji

Markkinaoikeus ei voi kuitenkaan päättää, minkä yrityksen tuotteita tai palveluita ostajan pitää valita.

– Halvinta ei ole pakko valita, kun määrittelee tarjouspyynnössä sen, millä ehdoilla ostetaan. Tarjouspyyntöön pitää kirjoittaa selkeästi näkyviin, mikä on valinnan peruste. Siinä pitää osata määritellä ne muut asiat, Piekkola neuvoo hankinnoista vastaavia.

– Markkinaoikeus lähtee siitä, että hankinnassa noudatetaan niitä kriteereitä mitä tarjouspyynnössä on esitetty. Ostajalta unohtuu kuitenkin tämä joskus prosessin aikana ja ostaja lähtee lisäämään omia virityksiään valintatilanteessa.

Piekkolan mielestä turhat valitukset johtuvat usein siitä, ettei osapuolten välillä ole vuoropuhelua ja luottamusta.

– Kunta voi järjestää yleisiä informaatiotilaisuuksia. Toimittajien kanssa voi olla vuoropuhelua jo ennen päätöksen tekemistä. Toimittajien puolestaan tulisi ilmoittaa jo etukäteen, jos heidän mielestään joku ehto tarjouspyynnössä on syrjivä eikä lähteä viemään niitä ostopäätöksen jälkeen markkinaoikeuteen.

Uusi hankintalaki vuoden vaihteessa

Uusi hankintalaki astuu voimaan ensi vuoden alussa. Sen myötä julkisella sektorilla voidaan ottaa käyttöön muun muassa kilpailullinen neuvottelumenettely monimutkaisten järjestelmien hankkimisessa.

– Tämä malli sopii tilanteessa, jossa ostaja ei välttämättä edes tiedä, mitä ollaan hankkimassa. Aluksi neuvotellaan eri tarjoajien kanssa ja jossain vaiheessa tehdään tarjouspyyntö. Kun tehdään vaikka kahden-kolmenkymmenen vuoden sopimusta, jo pelkkä juridiikka voi tehdä pari metriä paperia, Piekkola ennustaa.

Uudeksi kynnysarvoksi ensi vuoden alussa voimaan astuvassa hankintalaissa tavaroiden ja palveluiden hankkimiselle on ehdotettu 20 000 euroa ja urakoissa 100 000 euroa.

Tätä suuremmat hankinnat kuuluisivat hankintalain menettelyn piiriin. Tällä hetkellä rajaa on pidetty käytännössä noin kolmessa tuhannessa eurossa.

Tuotemerkkiä ei saa itse valita

Erityisasiantuntija Olli-Pekka Rissanen valtiovarainministeriöstä näkee selvän muutoksen julkisen sektorin bisneskulttuurissa.

– Herrasmiesajat ovat ohi. Nyt yritykset ovat lähteneet aktiivisesti viemään oikeuteen tapauksia, joissa ovat hävinneet tarjouskilpailun.

Mielenkiintoisena piirteenä Rissanen pitää sitä, että tarjouspyyntöjä tuomitaan muita syrjiviksi jo tutuista tuotemerkeistä. Rajoitukset voivat johtaa tilanteeseen, jossa ostaja on päätymässä ostamaan tuotetta, mikä on hänen muiden järjestelmiensä kannalta hankala.

Pori odottaa vieläkin mikrojaan

Porin kaupunki on saanut kärsiä nahoissaan julkisten hankintojen nykymenosta. Kaupunki päätti puolitoista vuotta sitten tehdä puitesopimuksen mikrojen hankinnasta ja jätti julkisen tarjouspyynnön joulukuussa 2003. Toimittajaksi valittiin Datainfo helmikuussa 2004.

Ongelmat alkoivat, kun tarjouskilpailun hävinnyt Brage-Dataware valitti päätöksestä markkinaoikeuteen ja voitti. Porin kaupunki sai 30 000 euron uhkasakon ja kiellon toteuttaa hankinta.

Seuraavaksi kaupunki päätti hylätä kaikki tarjoukset sen perusteella, että ne eivät ole tarjouspyynnön mukaisia. Tästäkin Braga-Dataware valitti ja voitti uudestaan. Uhkasakko nousi 60 000 euroon ja kaupunki sai maksaa oikeudenkäyntikulut.

Uusia koneita Porilla ei vieläkään ole. Huhtikuussa kaupunki valitsi uudelleen Datainfon uuden tarjouspyyntökierroksen perusteella. Valitusaika umpeutui viime torstaina.

Porin hankintapäällikkö Kaija-Liisa Lohivuo uskoo, että kolmatta kertaa oikeuteen ei kaupungin enää tarvitse mennä.

Riidanhaluisuus kasvussa

– Erillishankintoja tässä välissä on tehty, mutta puitesopimuksen ideahan olisi olla tällainen jouheva kumppanisopimus, jolloin jokaista mikroa ei tarvitse erikseen kilpailuttaa, Porin kaupungin tietohallintojohtaja Antero Anttonen selvittää.

Lohivuon mielestä aikaisempi tarjouspyyntö oli huonosti laadittu ja virhe tapahtui lisäksi siinä, että Brage-Datawaren tarjous olisi pitänyt hylätä heti alussa.

– Sitten kun yritettiin myöhemmin tehdä, niin sepä ei enää onnistunutkaan, kun se kerran oli hyväksytty.

Anttosen mielestä kehityssuunta on huolestuttava.

– Monilla kollegoilla on ihan vastaavia kokemuksia. Valitukset ovat tulleet kuvaan mukaan jo vähän casessa kuin casessa.

– Jos yritys pystyy perustelemaan, että virhe on tapahtunut ja heidät on perusteettomasti hylätty, he pystyvät vaatimaan oikeudessa sitä katetta, minkä ovat menettäneet, tavallaan tyhjästä, Lohivuo selvittää riitelyinnon taustoja.

Toimittajan parhaat vinkit ostajalle

Suomen IBM:n julkisen sektorin toimialajohtaja Antti Holmroos on tehnyt julkishallinnon it-bisnestä viitisentoista vuotta niin ostajan kuin toimittajan puolella.

Holmroos on myös ollut mukana asiantuntijatyöryhmässä tuomassa it-alan näkökohtia uuteen hankintalakiin. Holmroosin huoneentauluun on kerätty parhaat vinkit julkisen ostotoiminnan kehittämiseksi.

- vertaile kustannusten sijaan investointien kannattavuutta

- kannattavuudesta pitäisi löytyä peruste kilpailuttamiselle, ei euromääräisestä hankintakustannuksesta

- lakiin pitäisi määritellä, mitä tarkoittaa kokonaistaloudellisesti kannattavin vaihtoehto

- sitoudu tekemiisi puitesopimuksiin ja noudata niitä, älä tee sopimuksia varmuuden vuoksi

- älä kerää toimittajien pätevyydestä tietoa joka kerta erikseen, patista Kauppa- ja teollisuusministeriötä ylläpitämään valkoista listaa kelvollisista toimittajista

- hyödynnä toimittajien osaamista parhaan ratkaisun saamiseksi, anna heidän ratkaista ongelmasi

- erota selkeästi se, milloin arvioit toimittajia ja milloin tarjousta

- älä tingi valinnan tehtyäsi, se on kiellettyä

- kerro avoimesti, milloin aiot tehdä hankintapäätöksen, älä jätä päätöstä tekemättä

- älä tee hankintaprosessista liian raskasta, se syrjii pienempiä toimittajia

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    3. 3

      Oscar-gaala päättyi uskomattomaan katastrofiin – some repesi valtavaan raivoon: ”Jaettiinkohan muut palkinnot oikein?”

    4. 4

      Upeat kuvat: Häikäisevää pukuloistoa – kuka oli Oscar-gaalan kuningatar?

    5. 5

      Tässä kaikki Oscar-voittajat – La La Land putsasi pöydän, lopussa sattui hurja sekaannus

    6. 6

      Roisia vilauttelua varjo-Oscareissa: läpikuultava mekko paljasti alushousut, halkio esitteli seksikästä nivustatuointia

    7. 7

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    8. 8

      Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    10. 10

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    3. 3

      Oscar-gaala päättyi uskomattomaan katastrofiin – some repesi valtavaan raivoon: ”Jaettiinkohan muut palkinnot oikein?”

    4. 4

      Upeat kuvat: Häikäisevää pukuloistoa – kuka oli Oscar-gaalan kuningatar?

    5. 5

      Tässä kaikki Oscar-voittajat – La La Land putsasi pöydän, lopussa sattui hurja sekaannus

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. Näytä lisää