Digitoday

Valikko

Matkapuhelinsäteilyn tutkimukselle lisärahoitusta

Tekes on myöntänyt jatkorahoitusta viime vuonna käynnistetylle tutkimushankkeelle nimeltä Health Risk Assessment of Mobile Communications (Hermo). Tutkimusohjelma laajenee kahdella osaprojektilla ja jatkuu vuoteen 2007 asti. Kolmevuotisen hankkeen kokonaisbudjetti on noin 1,5 miljoonaa euroa, kertoo hanketta koordinoiva Kuopion yliopisto.

Vaikka aiemmat kansalliset tutkimusohjelmat ovat yliopiston mielestä tuottaneet runsaasti käyttökelpoista tietoa riskinarviointia varten, on vielä selvittämättä monia langattoman viestinnän radiotaajuisiin kenttiin liittyviä kysymyksiä, joita muun muassa Maailman terveysjärjestö (WHO) on listannut tutkimuksen tavoiteohjelmassaan.

Näitä ovat esimerkiksi vaikutukset lapsiin, epidemiologisen tutkimuksen parantaminen sekä dosimetrian (annosmittaus) kehittäminen. Hermo-tutkimusohjelma suunniteltiin WHO:n listaamien sähkömagneettisiin kenttiin liittyvien tutkimustarpeiden sekä uusimman julkaistun tutkimustiedon perusteella.

Biologiset vaikutukset testiin

Tutkimusohjelman tavoitteena on muun muassa tutkia matalilla altistustasoilla raportoitujen biologisten vaikutusten toistettavuutta, mekanismeja ja merkitystä ihmisen terveydelle. Lisäksi tutkitaan esimerkiksi radiotaajuuskenttien akuutteja ja kroonisia vaikutuksia hermostoon ja aistinelimiin, arvioidaan radiotaajuuskenttien vaikutuksia nuoriin ja lapsiin, tuotetaan tietoa radiotaajuuskenttien syöpäriskin arviointiin ja parannetaan sähkömagneettisten kenttien dosimetriaa.

Tutkimusohjelman osaprojekteista vastaavat Helsingin yliopisto, Kuopion yliopisto, Säteilyturvakeskus (Stuk), Tampereen teknillinen yliopisto, Turun yliopisto, Työterveyslaitos (TTL) ja VTT Tietotekniikka. Päärahoittaja on Tekes. Muita rahoittajia ovat Elisa, Finnet Verkot, Nokia, Sonera, Stuk, TTL ja VTT.

Ihmisen altistuminen sähkömagneettisille kentille on oleellisesti lisääntynyt kännyköiden käytön yleistyessä. Vaikka altistustasot ovat alhaisia, käyttäjien suuri määrä ja eräät kiistanalaiset tieteelliset tulokset ovat herättäneet huolta matkapuhelinten ja matkapuhelintukiasemien sähkömagneettisten kenttien aiheuttamista mahdollisista terveyshaitoista, Kuopion yliopisto taustoittaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Hiihtoloman kunniaksi lunta tulossa myös Etelä-Suomeen: jopa 10 senttiä! ”Pakkasella koko maa”

    5. 5

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    6. 6

      Vappu Pimiä ja Kiira Korpi tyrmäävinä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa sääret paljastavissa minimekoissa

    7. 7

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    8. 8

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    9. 9

      Patrik Laineelle jälleen ylistystä – ”uskomaton” laukaus saa kehuja: ”Et näe muiden tekevän sellaisia maaleja”

    10. 10

      Aluksi Antin, 32, koukkuun nappasi hauki – mutta siihen haukeen iskikin oikein jättiläishauki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    5. 5

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    6. 6

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    7. 7

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    8. 8

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    9. 9

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    10. 10

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Hiihtoloman kunniaksi lunta tulossa myös Etelä-Suomeen: jopa 10 senttiä! ”Pakkasella koko maa”

    5. 5

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    6. Näytä lisää