Digitoday

Valikko

Intel lyöttäytyy yhteen korkeakoulujen kanssa

Intel on julkistanut korkeakouluohjelman Yrittäjyys teknologiasektorilla - teoriasta käytäntöön, jonka tarkoituksena on luoda työpaikkoja ja kehittää kilpailukykyistä taloutta. Julkistus tehtiin Puolassa, Gdanskiin avatun teknologialaboratorion avajaisten yhteydessä.
- On erittäin tärkeää, että kouluttajat siirtävät huomionsa yrittäjähenkisen kulttuurin edistämiseen, sanoi Intelin Euroopan johtaja Christian Morales.

- Opetusta tulisi tarjota muun muassa strategian luomisessa, liiketoimintasuunnitelman kirjoittamisessa, markkinoinnissa, rahoituksessa ja pääoman keräämisessä. Tieteen ja teknologian opetusohjelmien edelleen vahvistaminen on myös välttämätöntä, sillä hi-tech ja aineeton pääoma ovat 2000-luvun taloudellisen kasvun moottoreita, jatkoi Morales.

Intelin korkeakouluohjelma on opetussuunnitelma, johon sisältyy luentosaleissa tehtäviä harjoituksia ja muita työkaluja, joiden avulla yliopistoprofessorit voivat opettaa tekniikan opiskelijoille yrittäjyyden perusteita.

Berkeley mukaan

Uutta ohjelmaa toteutetaan yhdessä yliopistojen kanssa, jotta todellista yrittäjähenkisyyttä saataisiin kehitettyä Euroopassa. Tavoitteena on rohkaista teknisiä uudistajia mahdollisuuksien tunnistamisessa ja eri tieteenaloja risteyttävien taitojen käyttämisessä.

Näin näistä ihmisistä voi tulla seuraavan sukupolven, taloudellista arvoa synnyttäviä yrittäjiä. Ohjelma keskittyy "yrittäjävalmentajien" opettamiseen.

- Intelin korkeakouluohjelma tunnistaa yrittäjyyskoulutuksen merkityksen joka puolella maailmaa ja Berkeleyn yliopisto auttaa mielellään tämän päämäärän toteuttamisessa, sanoi professori Jerome S. Engel Berkeleyn yliopistosta Kaliforniasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    4. 4

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    5. 5

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    6. 6

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    7. 7

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

    10. 10

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    9. 9

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    10. 10

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    7. 7

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    8. 8

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    4. 4

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    5. 5

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    6. Näytä lisää