Digitoday

Valikko

The Voice pimenee ympäri Suomea

Digitaalista The Voice -televisiokanavaa on voitu tähän asti seurata suurimmassa osassa suomalaisista kodeista, koska kaapelitelevisioyhtiöt ovat voineet jakaa kanavaa myös sen varsinaisen näkyvyysalueen ulkopuolella.
Televisioyhtiö SBS Finland ja tekijänoikeusjärjestö Kopiosto eivät ole kuitenkaan päässeet neuvotteluissaan yhteisymmärrykseen musiikkikanavan tekijänoikeuskorvauksista, minkä vuoksi kaapelitelevisioyhtiöt joutuvat lopettamaan kanavan jakelun alueilla, joissa The Voice -kanava ei ole maanpäällisessä digitaalisessa jakelussa (eli vastaanotettavissa niin sanotulla harava-antennilla).

Lähetyssignaali joudutaan näillä alueilla katkaisemaan tänään tiistaina, osapuolet kertovat. Kanava palaa kaapeliverkkoihin Imatralla ja Lappeenrannassa syys-lokakuun vaihteessa, kun Digita aloittaa kanavan jakelun Joutsenon ja Kolin lähetysmastoista.

Kaapeliyhtiöt toivovat, että Digitan verkkoa laajennettaisiin mahdollisimman nopeasti myös muille alueille taikka, että SBS Finland ja Kopiosto pääsisivät varsinaisen näkyvyysalueen ulkopuolisesta kaapelijakelusta sopimukseen, jolloin The Voice -kanavan jakelu voitaisiin näillä alueilla taas aloittaa.

The Voice -kanavan kanssa samanlaisessa tilanteessa olevan Urheilukanavan osalta laajempi jakelu on sovittu, ja kanavan jakelu jatkuu kaapeliverkoissa nykyisessä laajuudessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    2. 2

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    3. 3

      Tyttöystävänsä kuolemasta epäilty nuorukainen sai ensimmäisen rikostuomionsa jo 15-vuotiaana – pahoinpiteli tyttöjä Nokialla uutenavuotena

    4. 4

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    5. 5

      Sastamalan kuolonkolari: Näin 34-vuotias mies ajoi ennen törmäystä 17-vuotiaisiin nuoriin – katso animaatio

    6. 6

      Cheyenne Järvisen rohkea topless-kuva poistettiin Instagramista – kohukaunotar tuohtui ja julkaisi sen uudelleen

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    9. 9

      Kaisa Mäkäräinen poistui vapaaehtoisesti kuumimmasta MM-spekulaatiosta – Jari Isometsä: ”Viisi on enää jäljellä”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    8. 8

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    9. 9

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    10. 10

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antamansa lupauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    2. 2

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    3. 3

      Tyttöystävänsä kuolemasta epäilty nuorukainen sai ensimmäisen rikostuomionsa jo 15-vuotiaana – pahoinpiteli tyttöjä Nokialla uutenavuotena

    4. 4

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    5. 5

      Sastamalan kuolonkolari: Näin 34-vuotias mies ajoi ennen törmäystä 17-vuotiaisiin nuoriin – katso animaatio

    6. Näytä lisää