Digitoday

Valikko

Kannettavat kirivät pöytäkoneiden ohi jenkeissä

Kannettavia tietokoneita myytiin Yhdysvalloissa toukokuussa enemmän kuin pöytätietokoneita, selvitää tutkimusyhtiö Current Analysisin tutkimuksesta. Kannettavien myynti oli ensimmäistä kertaa pöytämikromyyntiä runsaampaa kokonaisen kuukauden ajan.
Current Analysis ennustaa, että kannettavat eivät enää luovuta asemaansa pöytäkoneille. Myyntimäärien erojen kuitenkin ennustetaan pysyvän pieninä.

- Emme tule näkemään tilannetta, jossa kannettavilla on 70 prosentin osuus ja pöytäkoneilla 30 prosenttia. Myyntimäärät pysyvät suunnilleen samansuuruisina, kertoi Current Analysisin analyytikko Sam Bhavnani uutispalvelu TechWebille.

Toukokuussa kannettavien osuus oli 53,3 prosenttia. Aikaisemmin kannettavat ovat olleet lähimpänä ykkösasemaa viime elokuussa, jolloin niiden osuus oli 49,6 prosenttia.

Vetureina wlan ja laskeneet hinnat

Matkamikrojen toukokuun nousun taustalla on monia tekijöitä: Yhdysvalloissa suhteellisen tuntemattomat valmistajat Acer ja Medion saivat halpojen hintojensa avulla paljon näkyvyyttä suurissa kauppaketjuissa, kuten Best Buyssa ja CompUSA:ssa.

Toiseksi kannettavien keskimääräinen myyntihinta pieneni 17 prosenttia 1 131 dollariin. Pöytäkoneiden keskimääräinen hinta laski vain neljä prosenttia 696 dollariin.

Kolmanneksi kuluttajia houkuttaa mahdollisuus surfata kannettavalla julkisten paikkojen, kuten lentokenttien, kahviloiden ja hotellien wlan-palvelualueilla.

Wlan-tekniikasta on tullut kannettavien vakio-ominaisuus. Current Analysisin mukaan vuosi sitten yli 20 prosentissa myydyistä matkamikroista ei ollut wlan-tukea, mutta nyt enää alle viisi prosenttia myydään ilman wlania.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    2. 2

      Tumma auto tallentui valvontakameraan – kuka ampui yöllä vastaanottokeskuksen ikkunaan?

    3. 3

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    6. 6

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Suora lähetys juuri nyt: Kaamos päättyy, aurinko nousee

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    2. 2

      Tumma auto tallentui valvontakameraan – kuka ampui yöllä vastaanottokeskuksen ikkunaan?

    3. 3

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    6. Näytä lisää