Digitoday

Valikko

Avoin lisenssi voi tarttua

Avointen ohjelmistojen lisenssivalinnalla on merkitystä siihen, miten ohjelmistoja saa edelleen käyttää. Niin sanottu copyleft-malli tarttuu myös ohjelmiston perusteella tehtyihin uusiin ohjelmistoihin.

Immateriaalioikeuksista ja avoimesta koodista viime perjantaina tohtoriksi väitellyt Mikko Välimäki toteaa, että gpl-lisenssoinnin tarttuvuutta on koetettu välttää niin, että gpl-modulia käytetään välirajapinnan kautta. Menettelyä ei ole testattu oikeudessa, mutta open source -puristien, kuten Richard Stallmanin, mielestä näin ei voi kiertää lisenssiehtoja.

Asialla voi olla huomattava merkitys esimerkiksi sovellusvuokraustoiminnassa, jossa ohjelmistokomponentteja käytetään internetin kautta. Myös internet-jätit Google ja Amazon joutuisivat julkistamaan hakukoneidensa ohjelmistot, jos puristien näkemys voittaa.

Copyleft sitoo Välimäen mukaan myöhempiäkin käyttäjiä, vaikka he eivät tietäisikään jonkun aiemmin tehneen ohjelmaan sellaisia muutoksia, jotka kuuluvat lisenssin piiriin. Tunnettu esimerkki tästä on amerikkalainen ohjelmistoyritys SCO, joka haastoi IBM:n oikeuteen patenttiensa loukkaamisesta. SCO:n vaatimukset koskivat myös kaikkia Linux-ohjelmistojen käyttäjiä. SCO ei kuitenkaan pystynyt todistamaan vaatimuksiaan.

Linux rikkoo Open Software Risk Management - yrityksen mukaan 286:ta ohjelmistopatenttia. Yritys myy vakuutuksia sen varalta, että joku yritys alkaisi valvoa näitä patenttejaan. Suurin osa yrityksistä kuitenkin käyttää Välimäen mukaan patenttejaan puolustuksellisesti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    8. 8

      Amin Asikainen ja Paratiisihotellista tuttu Nadia odottavat lasta – salasivat asian aluksi: ”Alkuraskaus ei ole ollut mutkaton”

    9. 9

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    8. 8

      Testaa, miten sinkku olet!

    9. 9

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. Näytä lisää