Digitoday

Valikko

Venäjän ohjelmistotalot rökittävät hallitusta

Russian Outsourcing and Software Summitin, ROSS 2005:n avajaisistunto oli kovaa nokkapokkaa ohjelmistotalojen ja hallituksen välillä. Maan tietotekniikka-alan suurimman tapahtuman avajaisistunnossa EPAM Systemsin toimitusjohtaja Arkadiy Dobkin rakensi markkinatutkimus- ja analyytikkotalojen lukujen ja lausuntojen vahvan alustan, jolta latasi täyslaidallisen päin hallituksen tietotekniikkapolitiikkaa.
Dobkin piti hallituksen viimeaikaisia toimia lähinnä pelkkänä puheena:

- Hallituksen toimet ovat aivan liian pieniä. Niitä on vaikea ymmärtää eikä niillä ole saavutettu oikeita tuloksia, Dobkin sanoi.

Hän vaati, että Venäjälle on kehitettävä Piilaakson ja Bangaloren kaltaisia tietotekniikkapuistoja.

- Meillä on edessämme mahdollisuuksien ikkuna, mutta se on sulkeutumassa nopeasti. Tarvitsemme nopeita toimia ja riittävää rahoitusta, jotta meillä olisi edes mahdollisuus kilpailla Intian ja Kiinan kanssa maailman ulkoistusmarkkinoista.

Yli tuhannen ihmisen ohjelmistopalvelutaloa vetävän Dobkinin mukaan venäläisten yritysten keräämä ulkoistusliikevaihto on kasvanut kolminkertaiseksi kahdessa vuodessa, mutta se riitä. Intia ja Kiina ovat lisänneet etumatkaansa.

"?Markkinatutkijat eivät kysyneet meiltä"?

Lavalla korvat punaisina kuunnellut tietotekniikka- ja viestintäministeriön osastonjohtaja Oleg Byakhov ei suostunut ottamaan nuhteita vastaan tuppisuuna.

- Gartner on väärässä. Markkinatutkimusyritykset eivät tiedä asioiden oikeaa tilaa. Yksikään niistä ei ole käynyt kysymässä meiltä, miten asiat oikeasti ovat, Byakhov repi alas Dobkinin perusteluita.

Byakhov viittasi investointipankkien analyytikoihin, joilla on hänen mielestään parempi kuva asioista.

- Meillä on tarve räätälöidä viesti niin, että se on paremmin linjassa todellisuuden kanssa, Byakhov muotoili.

Professori saa 200 euroa kuussa

ROSS 2005 on saavuttanut viiden vuoden iän. Sinä aikana tapahtuma on kehittynyt yhdessä Venäjän ohjelmistoteollisuuden ja ulkoitusbisneksen myötä. Kovasta yrittämisestä huolimatta kumpaakaan ei voida pitää suurena menestyksenä. Kaiken lisäksi venäläistä ohjelmistoalaa uhkaa nykyisten vahvuuksien menetys.

Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun professori Juha Väätänen huomautti Pietarissa, että Venäjän vahva koulutusjärjestelmä on rapistumassa opettajien matalan palkkatason takia.

- Professorin kuukausipalkka on 200 euroa. Yliopistot eivät pysty pitämään pätevää opettajakuntaa noilla palkoilla.

Venäjän tavoittelema asema uutena ulkoistusmahtina lepää kokonaan maan yliopistoista valmistuvien insinöörien hyvän osaamistason ja suuren lukumäärän varassa.

Kareltek ja MobileMonday järjestivät 13. ja 14. kesäkuuta Lappeenrannassa Russian ICT-Midsummer tapahtuman, joka liittyi suoraan ROSS 2005 –tapahtumaan. Kareltek, joka panostaa vahvasti Venäjän yhteyksiin, on myös yksi Pietarin tapahtuman sponsoreista.

Palkkavaltti heikkenee

Väätänen puhui Lappeenrannassa Baltian alueen maiden palkkatasosta ja hintakilpailukyvystä Suomeen verrattuna. Venäjällä samalla rahalla saa kolme kertaa enemmän työtä kuin Suomessa, mutta vain puoli vuotta sitten vertailuluku oli 3,2. Vastaavasti Intian vertailuluku on 5,5.

Venäjän miljardiin dollariin vuositasolla yltävä ohjelmistovienti on mitätöntä Intian 17,2 miljardin vientiin.

Venäjän matalan palkkatason tuoma kilpailuetu on katoamassa nopeasti. Analyytikkojen ja suurimpien ohjelmistotalojen esitysten mukaan tämä on ymmärretty. Nyt haetaan kiivaasti uusia vahvuuksia samalla kun palkkatasosta yritetään ottaa kaikki irti laajentamalla myyntikanavia ja rakentamalla uusia.

Ruotsalaiset hakevat Pietarin korttia

Pietarin tapahtumaa edelsi ruotsalaisten yhteistyöyritysten esittely ja yritystapaamisten sarja. Ardin Softwaren toimitusjohtuja Arcady Khotinin mukaan ruotsalaiset ovatkin tällä hetkellä suomalaisia aktiivisempia Pietarin suhteiden virittäjiä.

Ardinilla, joka luo ja manageroi ulkoistussuhteita Venäjän ja Pohjoismaiden välillä, on asiakkaita sekä Suomessa että Ruotsissa. Ardinin toimintamalli näyttää kiinnostavan yrityksiä, sillä sen tapaamiskalenterissa oli 15 yritystä. Muun muassa TietoX:n toimitusjohtaja Kari Happonen kävi jututtamassa Ardinin Natalia Saarta.

Yliopistot suoltavat insinöörejä
Venäjän yliopistoista valmistuneet it-alalle sopivat 2002-2004
2002-2003 2003-2004
It-insinöörit 42100 46000
Matematiikka- ja fysiikkakoulutus 21600 22100
Muut it-alalle kelpaavat insinöörit 69100 76400
Muut it-alalle kelpaavat 70600 81300
Uutta työvoimaa vuosittain 203400 225800
Lähde: Auriga Research

Venäjällä on kolme suurta it-keskusta
Työntekijän keskimääräinen minimi- ja maksimipalkka kuukaudessa
Kaupunki Ohjelmoija, minimi Ohjelmoija, maksimi Johtaja, minimi Johtaja, maksimi
Moskova 544 1551 1110 2601
Pietari 378 1002 770 1537
Novosibirsk, muut alueet 305 868 554 1461
Lähde: Northern Dimension Research Center


IBA vei päämajan Prahaan

Venäjän markkinoista puhutettaessa viitataan usein entisen Neuvostoliiton alueeseen. Niinpä Venäjän markkinoiden suurin ohjelmistotalo International Business Alliance, IBA, tulee Valko-Venäjältä.

Se seikka, että IBA on juuri muuttanut päämajansa Tshekin tasavaltaan Prahaan, kuvastaa vaikeuksia, joita maalla on kansainvälisen aseman rakentamisessa. Yksittäinen yritys, tai sen asiakas, ei ole kiinnostunut venäläisen ohjelmistoteollisuuden edistämisestä vaan omasta liiketoiminnastaan.

- Pääkonttoritoiminnot siirrettiin Prahaan vuoden vaihteen jälkeen, mutta olemme juuri saaneet valmiiksi viimeisetkin lakien ja sääntöjen vaatimat paperit. Suurelta osaltahan kysymys on juridisesta muutoksesta, sanoi varatoimitusjohtaja Valentin Kazan.

Toinen IBA:n suurista kehityskeskuksista sijaitsi jo ennestään Prahassa, jota Kazan kiittelee miellyttäväksi, sopivan hintatason kaupungiksi. Toinen suuri kehityskeskus on yhtiön entisessä pääkonttorikaupungissa Minskissä.

- Muuton pontimena oli ennen kaikkea asiakasyhteyksien parantaminen. Vaikka asiat Minskissä ovat paljon paremmin kuin mediassa annetaan ymmärtää, muutto helpottaa asiakassuhteiden ylläpitoa.

Kazanin omaa työmatkaa muutto on kyllä pidentänyt, sillä perhe on edelleen Minkissä.

IBA osallistuu aktiivisesti Venäjän ohjelmistoalan kehittämiseen ja esiintyy Venäjän suurimpana ohjelmistotalona. Sen palkkalistoilla on 1500 ihmistä, joista 800 on ohjelmistoinsinööriä. Sillä on tytäryhtiöt Saksassa ja Yhdysvalloissa ja edustus 30 maassa.

Suomesta IBA haluaisi asiakkaaksi Tietoenatorin, mutta kosiskelu ei ole tuottanut tulosta. Pietarissa Tietoenatorin edustaja kävi kuulemassa IBA:n uusimpia ehdotuksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Esittää suorassa semifinaalissa kaksi vaikeaa jättihittiä

    2. 2

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    6. 6

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    7. 7

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    8. 8

      Sara Sieppi poseeraa sensuellisti läpikuultavissa pitsialusvaatteissa – vitsailee olevansa vaikean päätöksen edessä

    9. 9

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    10. 10

      Johanna keskeytti Haluatko miljonääriksi? -kisansa 5000 euroon – olisitko tiennyt vastauksen kysymykseen, joka katkaisi naisen visailun?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Esittää suorassa semifinaalissa kaksi vaikeaa jättihittiä

    2. 2

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    6. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. Näytä lisää