Digitoday

Valikko

Afrikkalaisten kännykkähimo yltyy yltymistään

Afrikkalaiset matkapuhelinoperaattorit kasvavat kovaa vauhtia, samoin kännyköitä himoitsevien afrikkalaisten jonot. Eivätkä jonottavat ole kännykkäoperaattori Vodacomin mukaan johtajia vaan aivan tavallisia kansalaisia.

Vodacom, joka on Afrikan suurin matkapuhelinoperaattori, ja pääkilpailijat MTN ja Celtel takovat kasvua sen ansiosta, että köyhätkin ihmiset syytävät vähäisiä rahojaan innokkaasti matkapuhelimiin.

- Tietoliikenne on Afrikan suurin menestystarina ja ehkä ainoa sellainen, kertoi Vodacomin Alan Knott-Craig uutistoimisto Reutersille.

Kännykän omistavien afrikkalaisten määrä on kymmenkertaistunut viiden viime vuoden aikana noin kahdeksaan prosenttiin väestöstä. Tutkimusyhtiö BMI-TechKnowledge ennustaa määrän yli tuplautuvan viidessä vuodessa ja kasvavan jopa 25 prosenttiin.

Operaattoreita houkuteltu jopa verovapaudella

Reutersin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan Afrikan kännykkäbuumi selittyy yksinkertaisesti kysynnällä ja sijoittajille myönteisellä lainsäädännöllä.

Moni maa vapautti telemarkkinansa 1990-luvun puolivälissä. Harva jatkoi samanlaisten lisenssimaksujen perimistä, jotka ovat haitanneet monia eurooppalaisia operaattoreita. Nigeria on jopa antanut operaattoreille verovapauden.

- Hallitukset ymmärsivät, että koska rahaa palautuu täällä operaattoreille vähemmän, liiketoimintamalli ei vain toimi, jos peritään suuria lisenssimaksuja, kertoo Etelä-Afrikan kolmanneksi suurimman teleoperaattorin Cell C:n ylimpään johtoon kuuluva Jonathan Newman.

Vodacomin nettovoitto kasvoi viime tilikaudella 27 prosenttia, ja MTN:n tulos kohosi 45 prosenttia.

Kyläläisille vuokrataan kännyköitä

Afrikan matkapuhelinoperaattoreita on arvosteltu siitä, että niiden bisneksestä rikastuvat vain harvat osakkeenomistajat.

Reutersin mukaan asiantuntijat kuitenkin korostavat kännyköiden myös helpottavan bisneksen tekemistä: muun muassa putkimiehet ja maalarit ottavat asiakkaisiinsa yhteyden matkapuhelimella ja harvaan asutuilla alueilla yrittäjät vuokraavat kännyköitä kyläläisille, jotka eivät voi muuten pitää yhteyttä sukuunsa.

World Bankin tutkimus kertoo, että kännykkämäärän lisääntyminen kymmenellä jokaista sataa ihmistä kohti voi kasvattaa kehittyvän maan bruttokansantuotetta 0,6 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    2. 2

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    6. 6

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    7. 7

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    8. 8

      Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

    9. 9

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    10. 10

      Kotimaiset kurkut loppumassa ruoka­kaupoista – ”Akuutin pulan takana on halpuutus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    5. 5

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    6. 6

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    7. 7

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    8. 8

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    2. 2

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    6. Näytä lisää