Digitoday

Valikko

Siemensille 300 miljoonan euron kännykkälasku

Saksan suurimman teollisuusyrityksen Siemens AG:n toisen neljänneksen tulos romahti jyrkimmin yli kahteen vuoteen. Raskaimmin Siemensiä painoivat matkapuhelimet, joista yhtiö hankkiutuu eroon myymällä toiminnot taiwanilaiselle Benqille.

Huhti-kesäkuussa Siemensin nettotulos putosi 389 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 815 miljoonasta eurosta.

Matkapuhelinyksikkö toi yksinään Siemensille 236 miljoonan euron verran tappiota. Yhtiö luopuu kännyköistä tämän vuoden aikana.

Jatkavilla toimialoilla Siemensin myynti kohosi melkein seitsemän prosenttia ja oli 18,8 miljardia euroa.

Osake ripeään alamäkeen Saksassa

Pääjohtaja Klaus Kleinfeld piti ennallaan arvionsa, jonka mukaan Siemensin nettotulos ilman kännyköitä asettuu tänä vuonna 3,1 miljardiin euroon. Kleinfeld odottaa uusia säästöjä Siemensin haltuun jääviltä tietoliikennetoiminnoilta ja kasvua varsinkin turbiinien ja junien rakentamisesta.

Markkinat tuomitsivat Siemensin luvut nopeasti ja tylysti; yhtiön osakekurssi kääntyi melkein neljän prosentin alamäkeen 63,81 euroon puolilta päivin tänään Frankfurtissa. Ennen tuloksen julkistamista Siemensin osake oli kivunnut 21 prosenttia viimeksi kuluneen vuoden aikana.

Bloombergin haastattelemat analyytikot olivat odottaneet Siemensiltä huomattavasti parempaa, 669 miljoonan euron tulosta.

- Näyttää siltä, että heti kun Siemens saa yhden paikan korjattua, jokin toinen toimiala alkaa tökkiä. Vaikka Siemensillä on paljon maailmanluokan tuotteita, niin niillä toimialoilla, joilla yhtiö ei menesty, ovat tappiotkin sitten erittäin suuret, eräs analyytikko sanoo Bloombergille.

It-rönsyt oksastuksen kohteena

Klaus Kleinfeld vaatii eri toimialoilta edelleen rankkoja säästöjä. Esimerkiksi tietoliikennetoimiala teki jakson aikana 70 miljoonan euron tappion. Rumalta näyttivät myös logistiikan 49 miljoonan euron ja it-alan 109 miljoonan euron menetykset.

Kleinfeld sanoi tänään, että it- ja telesektoreilla Siemens harkitsee tietyistä toiminnoista luopumista. Hän ei kertonut enempää yksityiskohtia.

Eniten rahaa konserni tienasi automaatio- ja vaihteistoliiketoiminnoista. Yksikön tulos oli 328 miljoonaa euroa plussalla. Terveydenhoidon laitteet -toimiala oli 241 miljoonan euron tuloksellaan toiseksi kannattavin Siemensin 12 toimialasta.

Kännykkälasku 300 miljoonaa euroa

Benqin osakkeenomistajat hyväksyivät tänään lopullisen suunnitelman, jolla taiwanilaisyhtiö ottaa haltuun Siemensin kännykkätoiminnot.

Kyseessä on Siemensin suurin järjestely sitten vuosien 1999 ja 2000, jolloin yhtiö erotti elektroniikan komponentit ja puolijohteet omiksi yhtiöikseen. Tuolloin tuloksena syntyi muun muassa Infineon Technologies AG.

Siemensin talousjohtaja Heinz-Joachim Neubürger sanoi tänään, että matkapuhelimista irrottautuminen maksaa konsernille noin 300 miljoonaa euroa. Tämä on noin 50 miljoonaa vähemmän kuin yhtiö vielä viime kuussa arveli.

- Mainituista 300 miljoonasta eurosta kaksi kolmasosaa on kirjattu huhti-kesäkuun neljännekselle, Neubürger kertoi analyytikoille.

Maaliskuun loppuun mennessä Siemens oli 12 kuukauden aikana polttanut kännyköiden valmistuksessa yli puoli miljardia euroa, joten Benq -kapoista on luvassa helpotusta konsernin tulokselle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    6. 6

      Kello 16 suora lähetys Lahdesta – ISTV:n MM-studio käynnissä

    7. 7

      Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

    8. 8

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    9. 9

      Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

    10. 10

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    6. 6

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    9. 9

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    10. 10

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    6. Näytä lisää