Digitoday

Valikko

Setele lupaa kasvaa jatkossakin

Matkaviestintäyritys Setele avaa elokuun alkupäivinä yhdeksän uutta myymälää. Ennestään Setelellä on Suomessa toiminnassa yhdeksän myymälää.
- Lupasimme kahden vuoden sisällä palvella asiakkaitamme 20 liikkeessä, mutta jo kymmenessä kuukaudessa olemme 18 liikkeen ketju, iloitsee vt. toimitusjohtaja Leevi Hakola.

Hakola lupaa viime vuoden lokakuussa alkaneelle toiminnalle lisää kasvua myös tulevaisuudessa.

Uudet myymälät avaavat ovensa elokuun alkupäivinä Espoossa, Helsingissä, Vantaalla, Tuusulassa, Riihimäellä, Turussa, Porissa, Tampereella ja Lahdessa.

Setele luottaa matkaviestinalan tulevaisuuteen kuuman operaattorikilpailun aikanakin. Yritys haluaa kuitenkin korostaa, että nyt operaattorien mainonta on ylikuumentunut, ja kierot markkinointimenetelmät pitävät asiakkaita tyhminä.

- Yksi alaa tervehdyttävä tekijä olisi kytkykauppakiellon purkaminen ainakin kolmannen sukupolven puhelimilta. Nyt Suomi on jäänyt telealan takapajulaksi yhtenä Euroopan ainoista maista, joissa subventio on kielletty, todetaan Setelestä.

Uudet myymälät kasvattavat Setelen henkilövahvuutta 20 hengellä noin 60 työntekijään.

Setele syntyi uudestaan vuoden 2004 lokakuussa, kun se avasi myymälät aluksi Jyväskylään ja Kuopioon. Setele-nimi ostettiin takaisin Elisalta, jonka edeltäjälle Radiolinjalle ja Mäkitorppa-yhtiöille se oli myyty vuonna 1998.

Setelen myymäläketjun tuotevalikoimaan kuuluu muun muassa mobiili- ja laajakaistaliittymiä sekä matkapuhelimia ja niiden tarvikkeita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    3. 3

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    4. 4

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    5. 5

      Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    8. 8

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    9. 9

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    10. 10

      ”Mahtaa ottaa Sipilää otsalohkoon” – pieni Rääkkylän kunta selätti valtioneuvoston

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    3. 3

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    4. 4

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    5. 5

      Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

    6. Näytä lisää