Digitoday

Valikko

TeliaSonera odottaa matkaviestinnän voimakkaan kasvun jatkuvan

TeliaSonera odottaa matkaviestinnän voimakkaan kasvun jatkuvan, mutta hintapaineet rajoittavat liikevaihdon kasvua kotimarkkinoilla, todetaan konsernin osavuosikatsauksessa.

- Kehitys oli voimakasta Norjan, Tanskan, Baltian maiden ja Euraasian liiketoiminnoissamme sekä Turkin ja Venäjän osakkuusyhtiöissämme, toteaa toimitusjohtaja Anders Igel.

- Ruotsissa ja Suomessa kehitys oli sen sijaan heikompaa, kuten ennakoimme edellisellä vuosineljänneksellä. Ruotsissa on edetty merkittävästi toimintojen vahvistamiseen tähtäävän uudelleenjärjestelyohjelman toteutuksessa. Suomen uudelleenjärjestelyohjelma alentaa vuosittaisia kustannuksia miljardilla kruunulla jo vuonna 2006 mutta markkinatilanne edellyttää lisätoimenpiteitä.

Kannattavuuden säilyttämiseksi konserni toteuttaa Ruotsissa ja Suomessa uudelleenjärjestely-ohjelmia, joiden yhtiö arvioi alentavan vuosittaisia kustannuksia 5-6 miljardilla kruunulla kolmen vuoden jakson jälkimmäisellä puoliskolla. Järjestelyjen yhteenlaskettujen kulujen konserni arvioi olevan noin 5 miljardia kruunua.

- Osana uudelleenjärjestelyjä konsernin henkilömäärä Ruotsissa vähenee noin 3 000 hengellä. Myös Suomessa tarvitaan lisää tehostamistoimia, todetaan osavuosikatsauksessa.

Konsernin liikevaihto nousi tämän vuoden toisella neljänneksellä 21,8 miljardiin kruunuun edellisvuoden vastaavan jakson 20,4 miljardista kruunusta. Käyttökate oli tarkasteluneljänneksellä 7,2 miljardia kruunua, kun se vuotta aiemmin oli 7,3 miljardia kruunua.

Osakekohtainen tulos jäi 0,44 euroon edellisvuoden vastaavan jakson 0,76 euroon verrattuna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. 6

      Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

    7. 7

      ”Ei tämä enää lomalta tunnu” – Suomalainen Mariann lähtisi Gambiasta vaikka heti

    8. 8

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    9. 9

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    10. 10

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. 6

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. Näytä lisää