Digitoday

Valikko

Suomalaissijoittajat kyyditsevät ZIPic Oy:n kasvuun

ZIPic Oy aloittaa Tampereella miniatyyrikokoisten elektroniikkamoduuleiden valmistuksen. Tuotannon puhdastilat ja pitkälle automatisoitu tuotantolinja valmistuvat Tampereen Hervantaan tänä syksynä, ja investoinnin arvo on noin miljoona euroa, yhtiö kertoo.
Yrityksesssä on toteutettu omistusjärjestely, jolla pääomasijoittajien Sentica Partnersin, Holtron Venturesin ja Suomen Teollisuussijoituksen hallinnoimat rahastot sekä Minutor Oy:n toimitusjohtaja Reijo Paajanen tulevat ZIPicin osakkaiksi.

Yhtiön osakkaina ovat edelleen myös yrityksen perustajat Raimo Mäkelä, Klaus Turhanen ja Sampo Aallos sekä Tero ja Noora Ristolainen. Omistusjärjestelyn lisäksi ZIPicin resursseja vahvistaa Tekesiltä, Finnveralta ja TE-keskukselta saatu rahoituspanostus. Rahoituspaketti on kokonaisuudessaan lähes kolme miljoonaa euroa.

Tietotaito pysyy Suomessa

Raimo Mäkelä on nimitetty ZIPicin toimitusjohtajaksi. Vuonna 2004 perustetun yhtiön tuotteet ovat toiminnallisia elektroniikkamoduuleita. Tuote kaupallistaa Tampereen Teknillisessä Yliopistossa kehitettyä system in package -valmistusmenetelmää.

Teknologialla voidaan pienentää ja keventää tuote murto-osaan tavanomaisiin valmistusmenetelmiin verrattuna sekä parantaa luotettavuutta, ZIPic kuvaa.

ZIPicin ensimmäisiä tuotteita ovat kideoskillaattorit, joiden testisarjat ovat jo valmistuneet. Tuotteissa käytetään Micro Analog Systems Oy:n kehittämiä oskillaattoripiirejä. Loppukäyttökohteita ovat muun muassa erilaiset tietoliikennelaitteet kuten laajakaistamodeemit, tukiasemat ja langattomat verkkotuotteet ja päätelaitteet, esimerkiksi matkapuhelimet.

Yritys suuntaa maailmanlaajuisille markkinoille, erityisesti Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.

Toimitusjohtaja Raimo Mäkelän mukaan osaamisen ja pitkälle automatisoidun tuotannon ansiosta elektroniikkamoduuleita pystytään valmistamaan Suomessa kilpailukykyisesti. Menetelmien ja tuotantoprosessin kehittäminen on tärkeä osa tuoteinnovaatiota, joka on laajasti patentein suojattu.

- Halusimme rahoittajiksi nimenomaan suomalaiset pääomasijoittajat. Tällä halutaan varmistaa, että yrityksen tietotaito säilyy Suomessa, Mäkelä sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    3. 3

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    4. 4

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    5. 5

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    6. 6

      ”Elämme pimeitä aikoja” – Suomalaiset päättäjät huolestuivat Trumpin puheesta sosiaalisessa mediassa

    7. 7

      Playboy, veneturman uhri, raikuliprinssi – Caroline on traagisten avioliittojen jälkeen onnellinen mummi

    8. 8

      Trump-vastainen Naisten marssi valtaa Washingtonin – luvassa jopa isompi tapahtuma kuin virkaanastujaiset?

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    6. 6

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    7. 7

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    8. 8

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    9. 9

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    10. 10

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    3. 3

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    4. 4

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    5. 5

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    6. Näytä lisää