Digitoday

Valikko

SAPin markkinamies ottaa suoran kontaktin

Suomalaisia nostetaan nyt urakalla toiminnanohjausjärjestelmiä myyvän SAPin pohjoismaiseen johtoon. Dan Ahlstedtia seuraa SAPin markkinointijohtajaksi Kari Aarvala.
Toukokuussa SAPin Suomen toimitusjohtaja Dan Ahlstedt siirtyi vastaamaan Pohjoismaiden keskisuurista asiakkaista. Nyt vuorostaan Pohjoismaiden markkinointijohtajaksi on nimitetty kauppatieteiden maisteri Kari Aarvala, 40.

Aarvala on vastannut aikaisemmin yhtiön Suomen keskisuurista ja pk-asiakkaista. Suuria ovat hoitaneet muut miehet.

– Tosin Suomessa tämän rajauksen ulkopuolelle jää alle sata yritystä. SAPilla mid-market-asiakkaisiin kuuluu firmoja, joiden liikevaihto liikkuu miljardissa eurossa, Oslon lentokentältä tavoitettu Aarvala rajaa.

Aarvalalla on pitkä kokemus tietotekniikan myynnistä ja markkinoinnista. 80-luvulla hän työskenteli silloisella Digitalilla järjestelmäasiantuntijana, siirtyi sitten Fujitsulle markkinointitehtäviin ja Teklan markkinointijohtajaksi 1998.

– Teklaa oltiin viemässä pörssiin ja minun tehtävänä oli yhtiön brändin kirkastaminen.

Teklan jälkeen Aarvala vietti pari vuotta pienen tietoturvatalon Nixun myynti- ja markkinointijohtajana. SAPin palvelukseen hän tuli kolme vuotta sitten.

Nyt Aarvalan ensimmäisenä tehtävänä on luoda SAPille yhtenäiset käytännöt markkinointitoimenpiteille Pohjoismaissa. Vaikka miehen asemapaikka tulee olemaan Suomessa, hän viettää pari päivää viikossa eri maissa.

Siirtyminen Suomen myyntivastuista markkinointijohtajaksi kasvatti miehen budjettivastuuta merkittävästi. Kuinka paljon, sitä hän ei kerro.

– Kakusta lehtimainonnan osuus on kymmenestä viiteentoista prosenttia. Televisiossa emme mainosta lainkaan. Keskitymme entistä enemmän hyvin kohdistettuihin markkinointitoimenpiteisiin rajatulle yleisölle, Aarvala näkee.

Aarvalan mielestä koko b-to-b-puolen mainontaa sävyttää jatkossa yhä vahvempi kohdentaminen.

– SAPilla on jatkossa toimenpiteitä entistä enemmän, jotka kohdistuvat entistä pienempään määrään asiakkaita. Eivät tämän päivän ihmiset jaksa lähteä johonkin yleisen tason tapahtumiin kuten messuille kuin kerran, pari vuodessa.

Aarvalan mukaan SAP haluaa rakentaa keskusteluryhmiä, tuoda asiakkaita yhteen pähkäilemään asioita. Jatkossa merkittävä osa, noin kolme neljäsosaa, SAPin pohjoismaisista markkinointitoimenpiteistä kohdistuu pk-yrityksiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    10. 10

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    6. Näytä lisää