Digitoday

Valikko

Tuplakasvua tietotekniikan palveluyrityksissä

Tietotekniikan palveluyritysten liiketoiminta kasvoi hyvää vauhtia viime vuonna, Tietoalojen liitto tulkitsee kyselynsä tuloksia. Vastanneiden jäsenyritysten keskimääräinen liikevaihdon kasvuprosentti oli kaksitoista, kun vuonna 2003 yllettiin 6,6 prosentin nousuun.

Henkilöstön määrä kääntyi jälleen pieneen nousuun edellisvuosien heikohkon kehityksen jälkeen. Yritykset palkkasivat lisää henkilöstöä keskimäärin viisi prosenttia.

Yritykset ennustavat tälle vuodelle 11,5 prosentin keskikasvua myynnilleen ja ensi vuodelle 18,8 prosentin kasvua.

Kyselyyn osallistuneiden yritysten liikevaihdosta suurin osa tuli asiantuntijapalveluista. Jäsenyritysten henkilöstöstä yli puolet työskentelee suunnittelu- ja kehitystehtävissä. Työntekijöistä yli kaksi kolmasosaa on miehiä. Yli puolet henkilöstöstä työskentelee vaativissa ammattitehtävissä. Alalla on verraten nuorta työvoimaa, sillä yritysten henkilöstöstä suurimman ikäryhmän muodostavat 26

Henkilöstömäärän ennustetaan kasvavan tänä vuonna maltillisesti. Keskimääräinen yrityskohtainen kasvuarvio vuodelle 2005 on noin viisi prosenttia. Vuodelle 2006 ennustetaan jo 14 prosentin kasvua, liitto kertoo.

Viennin kasvu voimistui

Yritysten omavaraisuusaste on hieman noussut. Vuonna 2004 omavaraisuusasteiden mediaani oli 56 prosenttia. Palkkojen osuus liikevaihdosta on pysynyt lähes samana kuin edellisenä vuonna ja oli keskimäärin 54 prosenttia. Kyselyyn osallistuneiden yritysten tulos liikevaihdosta ennen varauksia ja veroja oli keskimäärin neljä prosenttia. Laskua edelliseen vuoteen oli prosentin verran.

Viennin määrä yrityksissä oli kasvanut keskimäärin neljänneksellä vuodesta 2003. Edellisenä vuonna vastaava kasvu oli vain kuusi prosenttia. Kuluvalle ja ensi vuodelle ennustetaan suurempaa kasvua. Viennin osuus liikevaihdosta oli vastanneilla yrityksillä keskimäärin kymmenen prosenttia.

Vastanneiden myynti 1,8 miljardia

Tietoalojen liiton kyselyyn vastasi 52 jäsenyritystä. Osallistuneiden yritysten yhteenlaskettu kotimaan liikevaihto oli lähes 1,8 miljardia euroa ja henkilöstönmäärä 14 581, mikä edustaa noin 40 prosenttia alasta.

Jäsenyritysten toimialana on pääasiassa tietotekniikkapalveluiden kuten tietotekniikan käsittelypalveluiden, henkilötyöpohjaisten palveluiden, ohjelmistotuotteiden ja kokonaistoimitusten tarjoaminen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    5. 5

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    6. 6

      Espanjalainen huippuvalmentaja oli kuolla juoksulenkillä Suomessa – ”Sydämeni oli 20 minuuttia pysähdyksissä”

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    9. 9

      MM-kisojen suomalaishiihtäjän perhe on sairaana ja poika pyörätuolissa – ”Onneksi on loistava vaimo”

    10. 10

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    8. 8

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    9. 9

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    10. 10

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    5. 5

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    6. Näytä lisää